• Sipoonkorvesta löytyi peräti 170 laitonta nuotiopaikkaa – syksyllä Nuuksiosta löytyi 350 luvatonta tulipaikkaa

    Kansallispuiston laittomia nuotiopaikkoja purettiin WWF:n ja Metsähallituksen talkoissa.
    Viikonlopun talkoissa löytyi hurja määrä luvattomia nuotiopaikkoja.
    Viikonlopun talkoissa löytyi hurja määrä luvattomia nuotiopaikkoja. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä
    10.5.202118:53
    Hanna Lensu

    Sipoonkorven kansallispuistossa järjestettiin viime lauantaina laittomien tulipaikkojen purkutalkoot. Ympäristöjärjestö WWF:n ja Metsähallituksen järjestämiin talkoihin osallistui 16 ennalta valittua talkooryhmää.

    Laittomia tulipaikkoja purettiin yhteensä peräti 170 kappaletta.

    WWF:n tiedotteen mukaan kansallispuistojen lisääntyneet kävijämäärät näkyvät myös laittomien tulipaikkojen määrässä. Viime syksynä vastaavissa talkoissa Nuuksiossa purettiin peräti 350 laitonta tulipaikkaa.

    Laiton tulipaikka on esimerkiksi väärään paikkaan kasattu nuotiorinki tai maahan palanut mustunut kohta, jossa on tulenteon jäänteitä. Metsähallituksen rakentamilla virallisilla tulipaikoilla on aina myös muita rakennelmia, kuten puuvaja ja kuivakäymälä. Vapaaehtoisilta kerättyjen tietojen perusteella laittomia tulipaikkoja löytyy erityisesti kansallispuistojen syrjäisemmistä osista. Myös virallisten tulipaikkojen läheisyydestä löytyy laittomia tulipaikkoja, joissa on hyödynnetty valmista puuhuoltoa.

    ”Kansallispuistojen kävijöille ei välttämättä ole edes selvää, että itse tehdyt tulipaikat ovat laittomia. Kun puisto on siivottu, kävijät on helpompi ohjata luvallisiin paikkoihin”, WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki arvioi.

    Artikkelin aiheet
    Sipoonkorpi
    kansallispuisto
    WWF
    Metsähallitus
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle