

Turvetuotannosta poistuvat maat halutaan turpeen noston loputtua sitomaan kasvihuonekaasuja. Itä-Suomen yliopiston koordinoima hanke selvittää parhaillaan pajun mahdollisuuksia suonpohjilla.
Samalla etsitään uutta tulonlähdettä maanomistajille. Jatkuva energian kallistuminen on nostamassa pajusta saatavan biomassan tuottopotentiaalin uudelle tasolle myös energiakäytössä.
Pajun viljely nousee yli kannattavuusrajan, kunhan biomassan sisältämästä megawattitunnista maksetaan muutama euro lisää. Biohiilen tuottajana korvaus yrittäjälle olisi vielä tätäkin korkeampi.
”Kysymys on siitä, millä maat saa turvetuotannon jälkeen tuottamaan. Hiilensidonta on yksi vaihtoehto, kun laitetaan vanhoja kenttiä kasvamaan pajua ”, kauhajokelainen turvealan yrittäjä Marko Nummijärvi sanoo.
Nummijärvi on mukana valtakunnallisessa turvetuotantoalueiden jatkokäyttöhankkeessa, joka tutkii lyhytkiertoisen puun kasvatusta tämän parinkymmenen hehtaarin alalla.
Hanke kartoittaa suomalaisille kasvuvyöhykkeille sopivia lajikkeita, joiden kuiva-ainemassan tuotanto ylittäisi korjuussa kymmenen tonnia hehtaarilta.
Turvetuotantoalueiden jatkokäyttöhanke on yksi viidestä Nappaa kiinni hiilestä -hankkeesta, jotka maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt. Selvitystä johtaa professori Ari Pappinen Itä-Suomen yliopistosta.
Pohjalaiskohteiden lisäksi vastaavia koealoja on Itä-Suomessa.
Erityisasiantuntija, dosentti Risto Lauhanen Seinäjoen ammattikorkeakoulusta tekee kollegansa Kari Laasasenahon kanssa kokeilukohteissa muun muassa kasvien eloonjäämiseen ja turpeen paksuuteen liittyviä mittauksia eripohjaisilla ja -ikäisillä aloilla.
Viime ja tämän vuoden tuloksista nousee neljä tekijää ylitse muiden.
Toisaalla Soinin Naarasnevalla Nappaa hiilestä Turnee-hanke seuraa metsityksen kaasu- ja vesistövaikutuksia automaattimittauksin. Koealojen mittauslaitteet seuraavat hankkeessa myös muun muassa sitä, voivatko männyt juuristoineen tasata maaperästä ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen päästöt.
Soinissa metsityksen kaasu- ja vesistövaikutuksia mitataan jo automaattisesti. Itä-Suomessa suonpohjien pajuviljelmien automaattiset mittalaitteet asennetaan paikoilleen juhannuksen tienoilla.
Koealojen mittauslaitteet seuraavat hankkeessa myös muun muassa sitä, voiko nopeasti kasvava paju juuristoineen tasata maaperästä ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen päästöt.

Jo aiemmat kokeet ovat osoittaneet, että eteläiset pajulajikkeet menestyvät heikosti täkäläisillä kasvuvyöhykkeillä, joten oikean alkuperän valinta on keskeistä kannattavassa pajun kasvatuksessa.
Pappisen mukaan viime ja tämän vuoden tuloksista nousee neljä tekijää ylitse muiden.
”Tarvitaan oikea, täällä menestyvä pajulaji tai lajike. Ojituksen ja vesitalouden täytyy olla kunnossa. Maan pH-arvon pitäisi olla vähintään 5, ja lisäksi tarvitaan riittävä lannoitus. Lannoitukseen voi suositella vain orgaanisia kierrätyslannoitteita, koska keinolannoitteiden tuotannossa syntyvät päästöt syövät pajunviljelyn ilmastohyötyjä ”, Pappinen listaa.
”Kemialliset lannoitteet ovat myös niin kalliita, että yrittäjän rahat loppuvat heti kättelyssä”, Nummijärvi sanoo.
Kauhajoen kohteiden koealoille lannoitteeksi käytetään hevosenlantaa, kompostia ja tuhkaa.
”Istuta ja unohda ei toimi, kyllä lannoitetta tarvitaan”, Nummijärvi sanoo.
Pappinen sanoo ravinteiden puutoksen näkyvän esimerkiksi siinä, että pajun versominen ja kasvu kärsivät, minkä lisäksi istutuksen jälkeinen kuolleisuus on korkea.
”Typen tarve on vähintään 60 kiloa hehtaarilta ja myös vähän booria tarvitaan. Sitä saadaan esimerkiksi hevosenlannasta”, Pappinen toteaa.

40 senttimetrin pituiset pistokkaat istutetaan koneella ja biomassan korjuu tehdään 4–5 vuoden välein. Hyvin hoidettu kohde voi tuottaa korjuukerralla 10—15 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta. Kahdenkymmenen vuoden kierto edellyttää lannoituksia.
”Energiapajun tuotannon efektiivinen korko on yli kymmenen prosenttia, edellyttäen että korjatun biomassan myyntihinta on vähintään muutaman euroa megawattitunnilta enemmän kuin energiabiomassan hinta oli ennen tätä energiakriisiä”, Pappinen laskee.
”Osa yrittäjätulosta voisi kertyä nimenomaan hiilensidonnasta”, tutkijatohtori Suvi Kuittinen Itä-Suomen yliopistosta huomauttaa.
”Yrittäjät näkevät vaivaa suonpohjien jatkokäytön suunnittelussa ja toteutuksessa, joten yhteiskunnan tuki olisi paikallaan erityisesti hiilensidonnassa tai hiilimarkkinan toteutuessa,” Lauhanen ehdottaa.
Suomessa turvetuotannosta poistuneita, tuotannossa yhä olevia ja kunnostettavia maita on noin 110 000 hehtaaria.
Suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria, josta 4,7 miljoonaa hehtaaria on ojitettuja soita. Suojelualueilla soita on noin 1,2 miljoonaa hehtaaria.
UusiSuo-hanke selvittää entisten suonpohjien lyhytkiertopuiden biomassaviljelykäyttöön ottamisen edellytykset.
Valmistaa teknistaloudelliset laskelmat vaihtoehtoisista lyhytkiertoisten biomassojen arvoketjuista ja näiden biomassojen jalostuksen katetuotoista erilaisilla suonpohjilla.
Selvittää vaihtoehtoisten arvoketjujen ilmasto-, vesistö- ja monimuotoisuusvaikutuksia sekä vie tuloksia käytäntöön muun muassa seminaareissa, koulutuksissa, CampusOnLinessa ja pellonpiennarpäivissä.
Itä-Suomen yliopiston koordinoiman hankkeen budjetti noin 350 000 euroa vuosina 2021—2023. Kumppaneina ovat Seamk, Harjun Turve Oy, Kauhanummi Oy ja Suupohjan kuljetus Oy.
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
