• Metsästäjien epäillään houkutelleen karhuja lainvastaisesti ravinnolla esiin Kouvolassa – kaksi tapausta viikon sisään saman riistanhoitoyhdistyksen alueella

    Karhun ampunutta metsästäjää ei epäillä rikoksesta. Esitutkinnassa ei poliisin mukaan ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hänen voitaisiin epäillä olleen tietoinen, että metsästyksessä käytettiin ravintohoukutinta.
    Poliisi epäilee metsästysrikoksista useita ihmisiä. Kuvituskuvassa karhu Kuhmon rajavyöhykkeellä 17. elokuuta 2022. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Poliisi epäilee metsästysrikoksista useita ihmisiä. Kuvituskuvassa karhu Kuhmon rajavyöhykkeellä 17. elokuuta 2022. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Metsä|Erä
    30.5.202313:18
    STT–

    Poliisi epäilee, että metsästäjät käyttivät metsästyslain vastaisia menetelmiä kahdessa viime syksynä Kouvolassa järjestetyssä karhujahdissa.

    Molemmat epäillyt rikokset tapahtuivat Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella.

    Ensimmäinen epäillyistä rikoksista tapahtui viime vuoden elokuun viimeisinä päivinä. Riistanhoitoyhdistyksen alueella järjestettiin poikkeusluvalla karhujahti, jonka aikana epäillään käytetyn ihmisen perustamaa ravintohoukutinta. Sen käyttö on metsästyslaissa kielletty.

    Poliisin esitutkinnassa kävi ilmi, että kaksi ihmistä aloitti karhun jäljestämisen ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä myöhään illalla 30. elokuuta. He saivat havainnon ruokintapaikalla olevasta karhusta riistakameran kautta.

    Jäljestäminen aloitettiin noin puolitoista tuntia karhun ruokintapaikkavierailuin jälkeen. Aluksi karhua jäljestettiin kahden metsästäjän voimin yön yli. Aikaisin aamulla jäljestykseen liittyi lisää ihmisiä.

    Elokuun viimeisen päivän aamuna karhulle pyydettiin ja myönnettiin pyyntilupa. Jahti päättyi lopulta ilman saalista.

    Kahta karhua ravintohoukuttimella jäljestänyttä metsästäjää epäillään metsästysrikoksesta. He ovat esitutkinnassa kiistäneet rikoksen.

    Muita karhujahtiin osallistuneita ei epäillä rikoksesta, sillä heidän ei epäillä tienneen, että karhun jäljestys aloitettiin ruokintapaikalta.

    Toinen epäilty metsästysrikos tapahtui saman riistanhoitoyhdistyksen alueella samalla viikolla.

    Esitutkinnassa kävi ilmi, että Valkealassa sijainneesta riistakamerasta lähetettiin Riistakeskukselle sekä kahdelle paikalliselle metsästäjälle kuvia karhusta, joka oli 3. syyskuuta aamuyöllä useita tunteja ruokintapaikalla.

    Toisen metsästäjän epäillään pyytäneen tuntemiaan metsästäjiä jäljestämään karhua aamulla noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun karhu oli poistunut ruokintapaikalta. Karhun jälkeä etsittiin ensin ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä kameran omistavan metsästäjän metsästyskoiralla. Hetken päästä jäljestystä jatkettiin paikalle kutsutun toisen metsästäjän koiralla.

    Karhua jäljestettiin iltapäivään saakka, kunnes saadun näköhavainnon perusteella karhulle pyydettiin ja saatiin pyyntilupa. Sen jälkeen koolle kutsuttiin karhujahti. Karhu tapettiin noin 20 minuutin kuluttua jahdin koolle kutsumisesta ja pyyntiluvan saamisesta.

    Karhun jäljestykseen osallistui jahdin alkuhetkillä viisi metsästäjää eri rooleissa. Heitä kaikkia epäillään törkeästä metsästysrikoksesta. Kaikki heistä kiistivät esitutkinnassa syyllistyneensä rikokseen.

    Karhun ampunutta metsästäjää ei epäillä rikoksesta. Esitutkinnassa ei poliisin mukaan ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hänen voitaisiin epäillä olleen tietoinen, että metsästyksessä käytettiin ravintohoukutinta.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle