Pari vuotta sitten Jyri-Pekka Lemettinen havahtui huomaamaan, että vaikka hän rutiininomaisesti keitti itselleen päivittäin kahvia, yhä useammin puolikas kupista jäi juomatta. Huomiota seurasi kysymys: miten järkevää on nähdä turhaa vaivaa ja tuhlata resursseja? Sekä vastaus: ei kovinkaan järkevää.
Kahvin juonti loppui siihen.
Tarinaan kiteytyy ekologinen ja resurssiviisas ajattelutapa, jota noudattaen Jyri-Pekka ja Jenni Lemettinen hoitavat Pohjois-Savossa Keiteleellä sijaitsevaa Jokinotkon tilaansa.
Jyri-Pekan vaari hankki Jokinotkon tilan aikanaan huutokaupalla. 1960-luvulla tila siirtyi Jyri-Pekan isälle.
”Jokinotkossa on aina kasvatettu eläimiä, lypsylehmiä ja lihakarjaa. Meidän oli alun perin tarkoitus jatkaa lihakarjan kasvatusta niin sanotusti perinteisin menetelmin”, Jyri-Pekka sanoo.
Kun tila vuonna 2011 siirtyi sukupolvenvaihdoksessa Jyri-Pekalle ja Jennille, navetassa oli 102 sonnia.
”Ajattelimme rakennuttaa pihaton. Kiersin kesän Suomea tutustumassa erilaisiin ratkaisuihin”, Jyri-Pekka kertoo.
Sitten eräällä tilalla isäntä kysyi: Jyri-Pekka, olethan miettinyt, mitä sitten teet, kun sinulla on se pihatto? Istut traktorissa keväästä syksyyn.
”Silloin tajusin, että ei perkele.”
Pihaton piirustukset olivat jo pöydällä, kun pariskunta piti neuvottelun. Haluammeko todella tätä? Ottaa lainan ja olla sen kanssa naimisissa lopun ikäämme.
”Totesimme, että emme halua. Vedimme käsijarrusta, ja jälkeenpäin olemme todenneet, että onneksi”, Jenni sanoo.
Ei enemmän, vaan vähemmän ja laadukkaampaa, Jyri-Pekka ja Jenni päättivät. Nykyään heillä on 40 nautaa ja 25 lammasta, joita he hoitavat free range -tuotantotavan periaatteita noudattaen. Eläimet saavat ulkoilla vapaasti ympäri vuoden. Halutessaan ne pääsevät suojaan kuivitettuun katokseen.
”Eläimet ovat voineet todella hyvin. Aiemmin kiusanneet yskä ja sorkkavaivat hävisivät kokonaan”, Jenni sanoo.
Agronomiopintojensa aikana Jyri-Pekka osallistui Minnesotan yliopiston harjoitteluohjelmaan ja näki, miten sikäläiset viljelijät tuleennuttivat viljapeltojaan glyfosaatilla.
”Roundupia ruokaan. Se tuntui älyttömältä.”
Älyttömältä se tuntui myös agroekologiaa pääaineenaan lukeneesta Jennistä. Alusta lähtien pariskunnalle oli selvää, että he haluavat viljellä Jokinotkon peltoja luonnonmukaisesti. Mutta luomuviljely oli vasta ensimmäinen askel. Lemettisten tavoitteena on luoda Jokinotkosta hiilinegatiivinen maatila eli tila, joka sitoo enemmän hiiltä kuin kuluttaa.
Jokinotkon pellot ovat mukana Baltic Sea Action Groupin hallinnoimassa Carbon Action -projektissa. Projektissa etsitään keinoja vauhdittaa hiilen varastoitumista ilmakehästä peltoon ja pyritään edistämään hiiltä varastoivia viljelytapoja.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pellot pidetään talvellakin kasvipeitteisinä ja niitä muokataan vain kevyesti, jotta maaperän prosessit eivät häiriinny. Viljelyssä suositaan monilajisuutta ja syväjuurisia kasveja, jotka juurillaan kuljettavat hiiltä maaperään.
”Maaperä ja sen toiminta on tosi mielenkiintoista ja siitä tiedetään toistaiseksi aika vähän”, Jyri-Pekka sanoo.
Viime vuonna alkaneen projektin mittaustulokset valmistuvat viiden vuoden kuluttua.
Jokinotkon metsät eivät kuulu Carbon Action -projektin mittausten piiriin, mutta Jyri-Pekalle ja Jennille on tärkeää, että hiilenkierto ja luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon myös metsien käsittelyssä.
Avohakkuita ja maanmuokkausta ei tilan mailla tehdä ollenkaan. Tavoitteena on, että metsät uudistuvat luontaisesti niin, ettei istutustalkoisiin tarvitse ryhtyä.
”Pyrimme jäljittelemään luonnon omaa kiertokulkua ja yritämme puuttua siihen mahdollisimman vähän”, Jenni sanoo.
Nykyinen metsälaki sallii metsän kasvatuksen jatkuvan kasvatuksen periaatteita noudattaen. Metsänkäyttöilmoitusten mukaan jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus kaikista hakkuista on kuitenkin vain muutamia prosentteja.
”Moni tuntuu yhä ajattelevan, että jatkuva kasvatus tarkoittaa samaa kuin harsinta ja että metsän kasvu taantuu, kun sieltä haetaan toistuvasti vain parhaat puut. Näin asia ei ole, vaan poistettavat ja säästettävät puut arvioidaan tarkasti. Huonoja poistetaan ja hyviä jätetään siementämään”, Jyri-Pekka sanoo.
Ajouran jäljet erottuvat maastossa talven hakkuiden jäljiltä. Mäntyvaltaisessa kangasmetsässä tehtiin varovainen yläharvennus. Hakkuun suoritti vieremäläinen korjuuyrittäjä, ja sen toteutusta valvoi Metsäpalvelu Arvometsä.
”Olisi ehkä voinut ottaa rohkeamminkin. Osassa männyistä elävää latvusta on aika vähän”, Jyri-Pekka arvelee.
Varovaista harvennusta puoltaa se, että ennen hakkuuta metsä oli ylitiheä. Reipas harvennus altistaisi puut myrskytuhoille. Kuvio on hyvää vauhtia kehittymässä kohti eri-ikäisrakenteista metsää. Hakkuukypsien puiden joukossa kasvaa runsaasti kuusentaimia, joista pisimmät ovat jo 3–4-metrisiä.
Syvemmällä metsässä metsätyyppi vaihtuu. Varvut antavat tilaa rahkasammalille ja suopursulle. Aikanaan ojitetun ja nykyään kituliaasti mäntyä kasvavan turvekankaan Lemettiset jättivät kokonaan hakkaamatta.
”Nämä puut ovat varmaan 50-vuotiaita. En osaa edes arvata, kauanko näitä pitäisi kasvattaa, ennen kuin näistä saisi tukkipuuta”, Jyri-Pekka sanoo.
Pieni turvekangas ja sen kitukasvuiset puut kuvastavat Jyri-Pekan mukaan hyvin sukupolvien välistä näkemyseroa siitä, millaisen arvon metsänomistaja on valmis laskemaan omalle työlleen.
”Edellinen sukupolvi ajatteli, että kyllä tulos paranee, kun pidennetään päivää. Itse en ole valmis tekemään kahden euron tunteja.”
Jokinotkon tilan tuloksesta iso osa tulee metsästä, joten Lemettiset ovat miettineet tarkoin myös eri käsittelymenetelmien taloudellista puolta.
”Itse uskon, että jatkuva kasvatus on taloudellisesti kannattavampaa kuin jaksollinen kasvatus”, Jyri-Pekka sanoo ja vetoaa professori Timo Pukkalan laskelmiin.
Jenni huomauttaa, että eri vaihtoehtoja puntaroidessa kannattaa ottaa huomioon kokonaisuus. Esimerkiksi viljelytaimien käyttöä perustellaan usein sillä, että jalostuksen ansiosta ne kasvavat noin 20 prosenttia luonnontaimia nopeammin.
”Toisaalta ostotaimet ovat kalliita, ja istutuksen jälkeen on olemassa riski, että ne tuhoutuvat hallan tai myöhemmin hirvien takia. Lisäksi niiden kasvattamiseen on tuhlattu resursseja.”
Jyri-Pekkaa hymyilyttää. ”Tämä on varmaan ilkeästi sanottu, mutta 20 prosentin kasvunlisäys on oikeastaan aika vähän, jos sitä vertaa vaikkapa vehnään, jonka satoa on kasvatettu sata prosenttia. Tekee mieli kysyä, eivätkö metsänjalostajat ole parempaan pystyneet.”
Männikön jälkeen metsätyyppi muuttuu taas. Vanha, sulkeutunut kuusikko olisi metsäsuunnitelman mukaan vaatinut päätehakkuun, maanmuokkauksen ja istutuksen. Päätehakkuun sijasta tämäkin metsä harvennettiin.
Mittaustodistuksen mukaan kuviolla oli ennen hakkuita puustoa noin 360 kuutiota hehtaarilta. Siitä hakattiin reilu kolmannes. Tuulituhoriski otettiin huomioon käsittelemällä reuna-alueet harvemmiksi ja jättämällä keskelle ja kuvion yläreunaan tiheämpiä kohtia.
Luontaisesti syntyneitä taimia on metsässä toistaiseksi niukasti. Seuraavat vuodet näyttävät, tuleeko niitä lisää.
Kuviota halkoo vanha, reunoiltaan sammaloitunut metsäoja, jossa vesi virtaa vuolaana edellispäivän ukkossateen jäljiltä. Laho kuusi on kaatunut ojan yli, vieressä seisovia koivupökkelöitä koristavat kymmenet käävät. Ilma on raikas, ja latvuksista kantautuu pikkulintujen taukoamaton viserrys.
Jyri-Pekka ja Jenni seisahtuvat veden äärelle ja nauttivat hetken luonnon rauhasta.
”Tämän takia sitä haluaa etsiä vaihtoehtoja avohakkuille”, Jyri-Pekka sanoo.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2019.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
