• Pielisjoelta hyviä uutisia: Uhanalaisen järvilohen poikaset pärjäävät poikastuotantoalueella

    Pielisjoen Laurinvirrassa on havaittu tänä vuonna erinomaiset uhanalaisen järvilohen poikastiheydet.
    Laurinvirtaan on lisätty suuremman kiviaineksen lisäksi lohikalojen kutualustaksi soveltuvaa soraa.
    Laurinvirtaan on lisätty suuremman kiviaineksen lisäksi lohikalojen kutualustaksi soveltuvaa soraa. Kuva: Markku Gavrilov
    Metsä|Luonto
    2.10.202516:30
    Eija Vallinheimo

    Laurinvirta on Kuurnan voimalaitoksen ohijuoksutusuoma, johon rakennettiin vuonna 2019 järvilohen ja -taimenen luontaista poikastuotantoa tukeva alue. Laurinvirran soveltuvuutta uhanalaisten lohikalojen kutuun ja poikasten elinympäristöksi on seurattu vuosittain.

    Pielisjoen Laurinvirtaan järvilohelle ja -taimenelle kunnostetun lisääntymis- ja poikastuotantoalueen sähkökoekalastuksessa saatiin hyviä tuloksia. Kuudelta kalastetulta koealalta löytyi järvilohen kesänvanhoja poikasia, joiden keskimääräinen tiheys oli lähes 30 kalaa aaria kohden. Asiasta kertoo ely-keskukset tiedotteessa.

    Parhaimmalta, edellisenä vuonna täydennyskunnostetulta koealalta, järvilohen poikastiheydeksi saatiin yli sata kalaa aarille. Samalta koealalta laskettiin lisäksi kesänvanhoja taimenia noin 25 poikasta aarille. Havaitut äärimmäisen uhanalaisen järvilohen poikaset olivat syntyneet edellisenä syksynä alueelle nousseiden kalojen luonnollisesta kudusta – tuolloin lohikalojen kutupesiä löydettiin 10 kappaletta. Laurinvirrasta on tehty runsaasti havaintoja myös siikojen lisääntymisestä.

    ”Aluetta on parannettu täydennyskunnostuksilla vuodesta 2022 lähtien. Lisäksi matala vedenpinnan taso ja Pielisjoen pieni kokonaisvirtaama ovat vähentäneet ohijuoksutuksia ja parantaneet lohikalojen elinolosuhteita. Tulos antaa meille tärkeää tietoa alueen jatkokehittämistä varten”, kertoo kalastusbiologi Helena Haakana Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

    Pielisjoen Laurinvirta on Kuurnan voimalaitoksen ohijuoksutusuoma, johon rakennettiin vuonna 2019 järvilohen ja -taimenen luontaista poikastuotantoa tukeva alue.

    ”Tuoreimmat tulokset osoittavat, että Laurinvirta tarjoaa parhaimmillaan soveliasta ympäristöä järvilohen kuten taimenenkin kudulle ja poikasten varhaiskasvulle. Seurantaa sekä täydennyskunnostuksia pohjan ja virtausolosuhteiden monipuolistamiseksi on suositeltavaa jatkaa myös tulevina vuosina”, kertoo erikoistutkija Matti Janhunen Luonnonvarakeskuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Kalastusrajoituksia Saimaalla on tiukennettu.

      Erä | Saimaan järvilohi uhkaa kadota kokonaan – tulosmittarit avuksi

    Artikkelin aiheet
    järvilohi
    Pielisjoki
    taimen
    luonnonvarainen kalastus
    ELY-keskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle