• Video: Alkuperäisrodun vaaliminen on lieksalaiselle Mari Lackmannille sydämen asia – "Se on juhlahetki, kun soitetaan, että nyt ammuttiin ensimmäinen lintu hyvään haukkuun"

    Jos joku pentu tarvitsee esimerkiksi enemmän käsittelyä ja ihmisiin tottumista, on Lackman valmis käyttämään siihen aikaansa.
    Metsä
    1.5.202012:01
    Tanja Heikkonen

    Lieksan keskustan liepeillä olevan rintamamiestalon pihassa kulkijaa tervehtivät koirat. Laikat ja lapinporokoirat ovat aamupalan jälkeen tarhassa, mutta sisällä Tinttaraisen kennelin suomenpystykorva Pirkko odottaa emäntänsä Mari Lackmannin kanssa.

    Pirkko on aluksi hieman epäluuloinen, onhan sillä pennut kasvamassa ja tulija kannattaa tarkastaa. Pirkko antaa hyväksyntänsä, ja lähtee käymään tarpeillaan pikaisesti.

    Sitä ennen Pirkko varmistaa omistajaltaan, että sillä on lupa. 

    "Saat sinä Pirkko mennä", Mari Lackman lupaa.

    Koiran ja omistajan välillä on aistittavissa omanlaisensa side ja luottamus. Sitähän toki tarvitaan arkielämän lisäksi metsästyksessä.

    "Koen, että on meidän velvollisuus vaalia näitä alkuperäisrotuja", Lackman kertoo omista kasvatusajatuksistaan.

    Suomenpystykorvien lisäksi Lackman kasvattaa myös toista alkuperäisrotua eli lapinporokoiraa. Kaiken kaikkiaan alkuperäisrotuja on Suomessa viisi koirissa, edellä mainittujen pystykorvien ja lapinporokoirien lisäksi suomenajokoira, karjalankarhukoira ja suomenlapinkoira. 

    "Meidän näistä pitää pitää huolta."

    Tinttaraisen kennelissä pentujen kanssa vietetään aikaa. Jos joku tarvitsee esimerkiksi enemmän käsittelyä ja ihmisiin tottumista, on Lackman valmis käyttämään siihen aikaansa.

    Koirankasvattamisen pohjana Lackman pitää jalostusoppia, ja siksi hän haluaa vaalia koirien rodunomaisia piirteitä. 

    "Se , että saa vietyä rodun ominaispiirteitä ulkonäön ja ominaisuuksien osalta eteenpäin", myös ulkomuototuomarina toimiva Lackman kertaa. 

    Kasvattajan tähtihetkiä ovat kasvattien onnistumiset.

    "Se on juhlahetki, kun soitetaan, että nyt ammuttiin ensimmäinen lintu hyvään haukkuun."

    Kevään aikana 16 jaksoa kalastusta, metsästystä ja muuta eräasiaa - katso eräohjelma MT Jahtikuksa täältä.

    Artikkelin aiheet
    Mari Lackmann
    koirankasvatus
    suomenpystykorva
    lapinporokoira
    alkuperäisrodut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle