• Näin metsäverotus muuttuu tänä vuonna – huomaa että nämä muutokset eivät päde vielä vuoden 2020 veroilmoitusta täyttäessä

    Jos metsitystukea päättää tänä vuonna hakea, se luetaan metsätalouden verotettavaksi tuloksi.
    Uusi metsitystuki tulee metsätalouden verotettavaksi tuloksi, kun 1990-luvulla maksetut pellonmetsitystuet verotettiin maataloustuloina.
    Uusi metsitystuki tulee metsätalouden verotettavaksi tuloksi, kun 1990-luvulla maksetut pellonmetsitystuet verotettiin maataloustuloina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    12.2.202108:00
    Heli Virtanen

    Vuonna 2021 metsätalouden verotukseen on tulossa muutoksia. Seuraavaksi lueteltavat muutokset eivät siis koske nyt helmikuussa täytettävää vuoden 2020 veroilmoitusta, vaan vasta ensi vuonna tehtävää veroilmoitusta vuoden 2021 tapahtumista.

    Verovuonna 2021 arvonlisäverovelvollisuuden alaraja nousee 10 000 eurosta 15 000 euroon.

    Suomen metsäkeskus muistuttaa, että metsänomistajien kannattaa hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvollisiksi, vaikka tuo raja ei ylittyisikään. Arvonlisäverovelvolliseksi hakeutunut metsänomistaja saa palautuksena kaikki metsätalouden laskuissa maksamansa arvonlisäverot.

    Viimeisen metsätalouden poiston raja nousee 200 eurosta 600 euroon. Se tarkoittaa, että jos poistettavan hyödykkeen hankintameno tai menojäännös on alle 600 euroa, poiston voi tehdä kerralla loppuun.

    Verottaja on myös vahvistanut verovuodelle 2021 uudet maakunnalliset metsämaan laskennalliset arvot. Niitä sovelletaan perinnöissä, lahjoituksissa ja kaupoissa silloin, kun ei ole käytettävissä metsäammattilaisen tekemää tila-arviota. Arvot ovat useimmissa maakunnissa nousseet edellisvuodesta 100–300 euroa hehtaarilta, mikä johtuu hintojen noususta vapaiden markkinoiden metsätilakaupoissa.

    Maanmittauslaitoksen taksoista ovat vuodenvaihteessa nousseet lainhuudatusmaksu 132 euroon ja sähköisen kiinteistönvaihdannan palvelumaksu 185 euroon. Ennallaan ovat pysyneet kaupanvahvistusmaksu ja todistusmaksut. Lohkomis- ja halkomismaksuihin on tullut 1–1,5 prosentin korotukset.

    Uutta on vuonna 2021 myös se, että metsänomistajat voivat hakea tukea joutoalueiden eli entisten maatalousmaiden ja turpeennostoalueiden metsitykseen. Metsityksen tuet tulevat metsätalouden verotettavaksi tuloksi, kun 1990-luvulla maksetut pellonmetsitystuet verotettiin maataloustuloina.

    Lue MT:n perusteelliset vero-ohjeet nyt täytettävälle vuoden 2020 veroilmoitukselle täältä. (Siirry näköislehteen -painikkeen alta valitaan Vero-ohjeet 2021.)

    Artikkelin aiheet
    metsäverotus
    metsätalous
    veromuutos
    arvonlisäverovelvollisuus
    metsitystuki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio