• Stora Enson Oulun tehdastyömaalta löytyi 40 koronatartuntaa lisää, seulonnat jatkuvat

    Toisella testauskierroksella tartuntoja havaittiin vain muilla kuin Stora Enson omilla työntekijöillä.
    Stora Enson tehtaalla Oulussa havaittiin koronavirustartuntoja marraskuussa. Uusien tartuntojen määrä on laskussa, mutta työntekijöiden testausta jatketaan edelleen.
    Stora Enson tehtaalla Oulussa havaittiin koronavirustartuntoja marraskuussa. Uusien tartuntojen määrä on laskussa, mutta työntekijöiden testausta jatketaan edelleen. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä
    10.12.202011:12
    Henrik Hohteri

    Stora Enso testasi toistamiseen yli 1 850 oireetonta, Oulun kartonkitehtaalla työskentelevää henkilöä Covid-19-viruksen varalta.

    Uusia tartuntoja havaittiin 40. Joukossa ei ole Stora Enson omia työntekijöitä. Oulun tehtaalla työskentelee tilapäisesti paljon ulkopuolista työvoimaa, koska siellä muunnetaan paperikonetta kartongin tuotantoon.

    Testauskierroksen taustalla on marraskuun lopulla havaittu 150 koronatartunnan ryväs.

    Uusien tartuntojen määrä on laskusuunnassa. Stora Enson mukaan testausta jatketaan ja turvatoimia on kiristetty. Tehtaalle on lisätty esimerkiksi valvojia, jotka varmistavat että turvallisuusohjeita noudatetaan.

    Jouluun mennessä tehtaan työntekijämäärä vähenee noin 800 työntekijään.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulu
    koronavirus
    tehdas
    työmaa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle