• Juha Ojala: Metsälakien on elettävä ajassa – ei menneessä

    Edelleen on syytä luottaa metsänomistajiin ja heidän päätöksentekokykyynsä oman omaisuutensa hoidossa ja omien monipuolisten tavoitteidensa mukaisesti. Valtion ei ole tarkoituksenmukaista ohjata omaisuuden hoitoa, ainakaan taloudellisesti huonompaan suuntaan
    Tilaajalle
    Metsälain kokonaisuudistamisesta 2010-luvun alussa vastanneen Juha Ojalan mielestä  nykyisen metsälain tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvä. Lakia uudistettaessa alan tulevaisuudenäkymät olivat synkät.
    Metsälain kokonaisuudistamisesta 2010-luvun alussa vastanneen Juha Ojalan mielestä nykyisen metsälain tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvä. Lakia uudistettaessa alan tulevaisuudenäkymät olivat synkät. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsä
    7.5.202314:00
    Yliö
    Juha Ojala

    Metsien hoidosta ja hakkuista keskustelu on ollut kiivasta. Julkisuuteen on lanseerattu väitteitä, että ”metsien hiilinielu on romahtanut” ja ”metsiä uudistetaan liian nuorina”. Näillä mielikuvilla on perusteltu metsälain tiukentamista.

    Metsälaki on ohjannut metsien käsittelyä jo yli 100 vuotta ja metsien merkitys kansantaloudelle on suuri. Lain muutoksia ei voi tehdä mielikuvien perusteella.

    Kun metsälainsäädännön laajaa uudistusta tehtiin noin 10 vuotta sitten, alan tulevaisuuden näkymät olivat täysin erilaiset kuin nyt. Metsien kasvu oli lisääntynyt voimakkaasti, mutta metsäteollisuus oli vähentämässä kotimaan puunkäyttöä. Alan tulevaisuus huolestutti poliittisia päättäjiä ja metsänomistajia. Ajateltiin jopa, että metsäteollisuus on kokonaan vetäytymässä Suomesta.

    Metsänomistajat olivat tyytymättömiä metsälakien tiukkoihin rajoituksiin metsien käsittelyssä. Muun muassa yläharvennukset ja jatkuva kasvatus olivat käytännössä kielletty. Taimikoiden perustamisilmoituksia, ei niinkään tuloksia, vahdittiin virkamiesvoimin. Metsänomistajia turhautti liiallinen valtion holhous, joka johti myös taloudellisesti epätarkoituksen­mukaiseen metsien hoitoon ja hoitamattomuuteen. Myös puumarkkinoiden toiminta oli epävakaata.

    Metsälain muutoksien tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvin.

    Metsälain muutoksien valmistelu alkoi vuonna 2010 maa- ja metsätalousministeriön laajapohjaisen työryhmän selvitystyöllä, jossa arvioitiin metsänkäsittelyn monipuolistamisen mahdollisuuksia. Työryhmä teki selkeät ehdotukset lain uudistustarpeesta ja -linjauksista. Työtä jatkettiin 2011–2012 jatkotyöryhmällä, joka teki ehdotukset pykälätasolla. Valmistelutyötä tehtiin kahdella eri hallituskaudella.

    Lakimuutoksen päätavoitteet olivat lisätä metsänomistajien päätösvaltaa ja vastuuta sekä erilaisia metsänkäsittely­vaihtoehtoja, vähentää säätelyä, parantaa metsäalan kilpailukykyä ja vahvistaa metsätalouden ekologista ja sosiaalista kestävyyttä.

    Metsälaki valmisteltiin työryhmien ehdotusten pohjalle ja se tuli voimaan vuoden 2014 alussa.

    Maa- ja metsätalous­ministeriö on teettänyt lain vaikutuksista useita arvioita ja tilastot kertovat, mitä on tapahtunut. Niiden mukaan valinnanvapaus on lisännyt metsänomistajien tyytyväisyyttä nykyisiä metsänhoito- ja hakkuutapoja kohtaan ja se motivoi metsänomistajia omien tavoitteidensa mukaiseen metsien hoitoon. Metsien hoito, hakkuut ja investoinnit metsätalouteen ovat osin lisääntyneet lakimuutoksen jälkeen eikä uudistamisen järeyskriteerien poistaminen ole johtanut uudistamisen varhentumiseen.

    Metsiä toki uudistetaan nuorempina, koska metsien hyvän hoidon ansiosta puusto järeytyy nuorempana. Lain sallimat jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat lisääntyneet vain vähän.

    Valtakunnallisen metsien inventoinnin tulosten perusteella taimikonhoitorästit ovat vähentyneet ja ensi­harvennushakkuiden määrät kasvaneet. Metsäkeskuksen tekemän harvennushakkuiden laatuarvioinnin mukaan harvennusvoimakkuudet ovat kasvaneet. Tämä ei kuitenkaan johdu metsälaista, koska lakiin ei harvennusvoimakkuuksien osalta tehty muutoksia.

    Metsäalan kehitys on viime vuosina ollut hyvin positiivista, johon metsälain muutokset ovat toki vain välillisiä. Puuntuotannon reaalituotto omistajalle on ollut hyvä 4–5 prosenttia. Metsätalouden arvonlisä on 10 vuodessa kasvanut noin kolmanneksella ja on nyt noin 4,5 miljardia euroa vuodessa. Metsätilojen arvo on kasvanut noin 50 prosenttia ja isojen metsätilojen koko on kasvanut.

    Hakkuut sekä puunkäyttö ovat kasvaneet tavoitteiden mukaisesti, metsäteollisuuden liikevaihto kotimaassa on kasvanut ja investoinnit puuta käyttävään teollisuuteen ovat olleet ennätyksellisen suuria.

    Metsälain muutoksien tavoitteet ovat siis toteutuneet varsin hyvin. Metsänomistajat ovat tyytyväisiä nykylainsäädäntöön, metsätalouden tuotto on hyvä ja sen ohella puuta jalostava teollisuus on hyvin kilpailukykyistä ja se on investoinut vahvasti kotimaahan. Metsiä hoidetaan aikaisempaa aktiivisemmin. Tilanne oli aivan toinen noin 10 vuotta sitten.

    Pinnalla on nyt myös muita isoja haasteita. Niihin on reagoitava viisaasti. Se ei onnistu palaamalla tiukkaan viranomaisohjaukseen ja valvontaan.

    Edelleen on syytä luottaa metsänomistajiin ja heidän päätöksentekokykyynsä oman omaisuutensa hoidossa ja omien monipuolisten tavoitteidensa mukaisesti. Jos nyt palattaisiin säätelemään esimerkiksi uudistamisjäreyttä entiseen tapaan ja pidentämään kiertoaikoja, osa metsänomistajista pakotettaisiin toteuttamaan heidän tavoitteitaan huonommin toteuttavaa omaisuuden hoitoa. Kierto­ajan jatkaminen tarkoittaisi omaisuuden tuoton alentamista ilman korvausta.

    Valtion ei ole tarkoituksenmukaista ohjata omaisuuden hoitoa, ainakaan taloudellisesti huonompaan suuntaan. Ohjauksen lisääminen vaatisi myös lisää virkamiesvalvontaa. Sitä ei metsäalalla tarvita.

    Juha Ojala

    toimitusjohtaja

    TTS Työtehoseura

    Kirjoittaja vastasi metsälakien kokonaisuudistuksesta 2010-luvun alussa.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa