• Metsä Groupin johtoon nousee monipuolinen pokerimies − Jussi Vanhanen on kokeillut siipiään myös kirjailijana

    Yritysjohtamisen lisäksi Metsä Groupin tuleva johtaja on ehtinyt kirjoittaa myös romaanin.
    Tilaajalle
    Jussi Vanhanen siirtyy Metsä Groupin toimitusjohtajaksi heinäkuun alussa.
    Jussi Vanhanen siirtyy Metsä Groupin toimitusjohtajaksi heinäkuun alussa. Kuva: Metsä Group
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.2.202510:04
    Jarmo Palokallio

    Metsä Groupin johtoon kesällä nousevalla Jussi Vanhasella on takanaan monipuolinen ura. Vahvan liikeosaamisen lisäksi Vanhanen on kokeillut siipiään myös kirjailijana, eivätkä pelikortitkaan ole hänelle vieraita.

    Vanhanen valmistui vuonna 1995 Helsingin yliopistosta oikeustieteiden maisteriksi. Sen lisäksi hänellä on liikkeenjohtamisen tutkinto Sveitsin Lausannesta.

    Metsäteollisuuteen Vanhanen tutustui 14 vuoden aikana UPM:n palveluksessa. Vuonna 2013 hän jätti UPM:n, koska halusi kirjoittaa romaanin. Yritysmaailmaan sijoittuva Vapaus, veljeys ja ahneus -romaani ilmestyi vuonna 2016.

    Vuosina 2014–2017 Vanhanen työskenteli Wienissä toimitusjohtajana pakkausmateriaali- ja paperiyhtiö Mondissa. Sieltä hän siirtyi venttiilifirma Vexve Oy:n toimitusjohtajaksi.

    Vuosina 2010‒2016 Vanhasen luottamustehtäviin kuului WWF:n hallintoneuvoston jäsenyys. Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen jäsenenä Vanhanen on toiminut vuodesta 2022.

    ”Metsä Groupilla on vahvat toimintaperiaatteet, selkeä suunta sekä sitoutunut ja osaava henkilöstö. Tavoitteena on kehittää yhtiötä ja vahvistaa sen asemaa kansainvälisillä markkinoilla”, Vanhanen sanoo tiedotteessa.

    Wikipedia mainitsee myös Vanhasen pokeriharrastuksen. Hän sijoittui vuonna 2018 Lontoossa järjestetyssä Unibet Open -turnauksessa kuudenneksi.

    Lisää aiheesta
    • Jussi Vanhasesta tulee Metsä Groupin uusi pääjohtaja.

      Metsäteollisuus | Jussi Vanhanen Metsä Groupin uudeksi pääjohtajaksi

    • Metsä Boardin mukaan osingot ovat jatkossakin olennainen osa pääomien kohdentamista.

      Metsäteollisuus | Metsä Board muuttaa osinkopolitiikkaansa joustavammaksi

    • Metsä Group maksaa omistajajäsenilleen bonusta talven puukaupoista.

      Puukauppa | Metsä Group kannustaa bonuksilla tekemään puukauppoja talvella

    Artikkelin aiheet
    Jussi Vanhanen
    Metsä Group
    metsäteollisuus
    yritysjohtaminen
    kirjailijat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa