Sallan yhteismetsän toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilä vetää sammutusvesiletkua kulotusaukean laidalla. Tarkoitus on estää palon leviäminen taustalla näkyvälle vaihettumisvyöhykkeelle. Kuva: Kari Lindholm
Metsänhoidollinen kulotus tehdään aina kuivalla säällä – Aarre seurasi kulotusta Sallan yhteismetsän palstalla
Metsänpohjan kulottaminen päätehakkuun jälkeen on työlästä ja hintavaa. Uuden metsän laatu kuitenkin korvaa hikoilun ja savun seassa yskimisen. Sallan yhteismetsä on Suomen suurin kulottaja.Tilaajalle
Rutikuiva kuntta rouskuu saappaiden alla, kun Sallan yhteismetsän kulotusporukka kiskoo nelituumaisia paloletkuja hakkuuaukolla. Työnä on 17 hehtaarin päätehakkuualan kulotus yhteismetsän 13 000 hehtaarin Portin palstalla.
Kesäkuun alun aurinko lämmittää miehiä täydellä terällään. Itse asiassa aurinko on porottanut jo kolme viikkoa putkeen ja metsäpaloindeksi kivunnut tappiin. Luonto huutaa vettä.
Sallan yhteismetsän toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilä kertoo, että vielä 1960-luvulla Portissa kulotettiin 600–700 hehtaaria kesässä. ”Kulomaiden metsiköt kasvavat kohisten.”
Sallan yhteismetsä kulottaa uudistusaloja edelleen, sillä kulotuksella saadaan sama hyödyllinen vaikutus metsänkasvuun kuin metsänpohjan säätöaurauksella.
”Vaikka kulotus on aurausta kalliimpaa, kulotuksella saatu puusto on niin paljon laadukkaampaa, että se kattaa kaikki kustannukset.”
Kulotuksen jälkeen tehdään koneellinen äestys ja konekylvö seuraavana syksynä tai seuraavana keväänä. Metsä pitää saada kasvuun nopeasti, sillä jokainen välivuosi on poissa tuotosta.
Tuli pidettävä kurissa
Hiki pirskahtelee kulottajien otsilta jo alkumetreillä. Yhteismetsässä asiantuntijana työskentelevä Vesa Tennilä retuuttaa ”umpirautaista” palopumppua mönkijän kärrystä ojankorpeen yhdessä alalle opiskelevien Tapani Kantolan ja Antero Möllärin kanssa.
Pian pumppu vonkuu jääkylmässä purossa kuin pesulle patistettu jalopeura. Meteli salpaa korvat.
Porukalla on kiire. Kulotus on saatava valmiiksi tänään, sillä huomiseksi on luvattu sadetta. Edelliskesäkin oli sateinen. Silloin kulotukset jouduttiin hautaamaan.
Paloletkut pullistuvat purovedestä, ne kiemurtelevat varpujen seassa kuin käärmeet. Kantola ja Mölläri ryhtyvät kastelemaan kulotusalan reunametsää. Se on riistalle tärkeää vaihettumisvyöhykettä, joka ei saa kärähtää.
Aina on kuitenkin vaarana, että kulotus onnistuu yli sataprosenttisesti. ”Tässä kasvaa omaa metsää ympärillä. Hallitus antaisi korvamakiaa, jos tuli leviäisi”, Sinkkilä selvittää.
Tavallisesti kulotusalue rajataan maastoon kaivetuilla palokujilla. Tässä kohteessa ei ole tarvetta kujille, sillä poltettava alue on jänkäsaareke.
Jos tuli karkaa, se tapahtuu yleensä kipinöinnin takia tai jos alueella on kuivaa heinikkoa. Siinä tuli etenee niin nopeasti, ettei mies pysy juosten perässä. Palo voi karata myös palokanavan yli, jos kastelu ei ole riittävää.
Kulotusta seuraava päivä on pahin. Palo syttyy tuulessa uudelleen, jollei aluetta ole poltettu kunnolla.
”Jälkivartioinnissa on vain pari miestä, ja heidän pitäisi saada palo sammutettua.”
Muutama sekunti sytyttämisen jälkeen hakkuutähdekasoista nousee parimetrinen liekkimeri. Kuva: Kari LindholmKulotus kuivalla säällä
Asiaan perehtymättömän korviin avotulen tekeminen ja kulottaminen metsäpalovaroituksen aikana kuulostaa järjenvastaiselta, mutta totuus on, että kosteaa metsäpohjaa ei pidä ryhtyä polttamaan. Metsänhoidollinen kulotus tehdään aina kuivalla säällä.
Jos palaminen jää vajaaksi, kulotukselta on turha odottaa niitä hyviä vaikutuksia, joiden takia vaivalloiseen ja hintavaan operaatioon yleensä ryhdytään.
Onnistuneessa kulotuksessa suurin osa hakkuutähteistä, humuksesta ja kuntasta palaa ja näihin sitoutuneet ravinteet vapautuvat puuntaimien käyttöön. Maan happamuus vähenee emäksisen tuhkan ansiosta vuosikymmeniksi.
Humuksen palaminen kohentaa maan lämpötaloutta, sillä humus eristää tehokkaasti lämpöä. Puuntaimien kanssa kilpaileva pintakasvillisuus vähenee hetkellisesti, ja metsänviljelykin helpottuu, kun hakkuutähteet ovat palaneet.
Alkukesästä tehtävä kulotus hävittää maassa pesivien lintujen pesät. Yhteismetsän kulotusporukka on siirtänyt metsäkanalintujen pesiä kulotusalueen ulkopuolelle hyvin tuloksin.
”Palautimme pesät takaisin alkuperäiselle paikalleen kulotuksen jälkeen. Pesintä onnistui todistettavasti”, Sinkkilä sanoo.
Kulotus on luvanvarainen työlaji, johon on haettava lupa kunnan pelastuslaitokselta. Hetkeä ennen tulen sytyttämistä Tennilä ilmoittaa pelastuslaitokselle kulotuksen aloittamisajan ja arvioidun keston.
Metsäpaloja vahtivat lentokoneet ovat ilmassa päivittäin metsäpalovaroituksen aikana. Pelastuslaitos välittää tiedon kulotuksesta palolennolle.
Punakukko pomppii
Kun vaihettumisvyöhyke on kasteltu läpikotaisin, Tennilä ja Sinkkilä sytyttävät maaston palamaan nestekaasupolttimoiden avulla tuulen alta.
Muutamassa sekunnissa ensimmäiset hakkuutähdekasat ovat ilmiliekeissä, ja punakukko pomppii.
Letkumiehet ovat passissa siltä varalta, että tuli karkaa alatuuleen. Pian vettä tarvitaankin, sillä valtava kuumuus ja navakka tuuli kuivattavat maaston nopeasti.
Kulotusala on kilometrin mittainen kapea suorakaide. Tuuli käy suoraan alan perältä, jolloin vastatuuleen polttaminen onnistuu, mutta hitaasti.
Vallitsevan tuulensuunnan vuoksi kulottajat saavat silmilleen sankan savupilven, joka kirvelee silmiä, rajoittaa näkyvyyttä ja vaikeuttaa hengittämistä. Varmuus metsän tulevista kasvun vuosista kuitenkin voittaa kaiken köhimisen, hikoilun ja noitumisen.
”Vastatuuleen polttamalla kuntta ja humus palaa tehokkaasti. Myötätuuleen ei kannata kulottaa, silloin palaminen jää vajaaksi.”
Aluksi miehet sytyttävät muutaman kymmenen metrin levyisiä kaistoja, jotta palamiseen saadaan sopiva rytmi. Kertaalleen hyvin palanut metsäpohja varmistaa sen, ettei tuli pääse peruuttamaan alatuuleen vaihettumisvyöhykkeelle.
Seuraavien tuntien aikana kulotusalaa poltetaan hevosenkengän muodossa molemmilta sivustoilta. Lopulta palavat puolikkaat yhtyvät liekkimereksi.
”Siinä käy melkoinen jytinä. Onhan se pelottava kokemus, kun liekit lyövät korkealle. Voimallisin palaminen kestää puolisen tuntia”, Tennilä kuvailee.
Portin palstan kulotus on ohi aamukahdelta. Jälkivartiointia jatketaan vielä pari seuraavaa vuorokautta, sitten sade armahtaa kulottajat.
Kun kulotus onnistuu hyvin, kuntta, varvut ja hakkuutähteet palavat perusteellisesti. Silloin metsällä on parhaat edellytykset uudistua. Kulotusala uudistetaan kylvämällä. Kuva: Kari LindholmKulotuksien määrä romahti
Metsänhoidolliset kulotukset ovat käyneet Suomessa yhä harvinaisemmiksi. Aiemmin niitä tehtiin jopa 35 000 hehtaaria kesässä, mutta 1960-luvulta lähtien kulotukset vähenivät, aluksi metsäaurauksen tieltä.
”Sitä aiemmin aurausta ei tunnettu, käytössä oli joko konelaikutus tai miestyönä tehty laikutus”, Sinkkilä muistuttaa.
Sittemmin kulottamista rajoitti työn kalleus ja puute osaajista. Nykyään vuotuiset kulotusmäärät ovat romahtaneet vajaaseen tuhanteen hehtaariin.
Metsänhoidolliset kulotukset on jo pääosin korvattu luonnonhoidollisilla kulotuksilla ja ennallistamiskulotuksilla. Säästöpuuryhmien polttamisella ei ole vaikutusta uudistusalojen kasvuun, mutta ne tukevat metsien monimuotoisuutta.
Työvoimavaltaisuutensa ja pitkäkestoisuutensa takia kulotus on hintava työlaji, jota tekevät lähinnä enää suuret yhteismetsät ja metsäyhtiöt, ja nekin entistä harvemmin.
Valtion talousmetsiä hallinnoiva Metsähallitus Metsätalous Oy luopui metsänhoidollisista kulotuksista kustannussyistä pari vuotta sitten. Yhtiö täyttää PEFC-sertifioinnin kulotusvelvoitteen säästöpuuryhmiä polttamalla.
Mikäli kulotukset jäävät maassamme säännöllisesti alle PEFC-sertifikaatissa määrätyn tavoitteen, vaarana on sertifikaatin menettäminen. FSC-sertifioidun metsän omistaja, kuten Sallan yhteismetsä, on velvollinen kulotuksiin, kun pinta-ala ylittää 10 000 hehtaaria. Suomen suurimman kulottajan titteli siirtyi Metsähallitukselta Sallan yhteismetsälle, joka on pitänyt metsänhoidolliset kulotukset säännöllisenä työlajina vuosikymmeniä.
Pitkän aikavälin tavoitteena on vuotuinen 20 hehtaarin kulottaminen.
”Joka kesä on kulotettu, jos sää on suonut”, Sinkkilä sanoo.
Valtion tuki päättyi
Metsien uudistamisen Kemera-tuen päättymisen myötä myös kulotustuki loppui. Nyt kulotukset tehdään kovalla rahalla kuten muutkin metsän perustamistoimet.
Kulottaminen vaatii osaavia työntekijöitä ja konekalustoa. Kaivinkonetta tarvitaan palokujien ja vedenottomonttujen kaivamiseen.
Palopumput ja letkut ovat kalliita hankintoja, ja ne pitää kuljettaa kulotuspaikalle ja edelleen maastoon. Tähän tarvitaan kuljetuskalustoa.
Lisäksi tarvikkeet pitää säilyttää käyttökunnossa talven yli. Myös huolto ja varastointi maksaa.
”Meillä kulotuskaluston arvo on yli 40 000 euroa. Pelkkä vesipumppu maksaa 8 000 euroa, ja niitä on kaksi”, Sinkkilä laskee.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2019.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
