• I-P: Mies loukkaantui vakavasti metsätöissä – onneksi kaveri oli mukana

    Pelastuslaitos pääsi turmapaikalle nopeasti.
    Mies jäi kaatuvan puun ruhjomaksi Kurikassa. Kuvan kaato ei liity tapaukseen.
    Mies jäi kaatuvan puun ruhjomaksi Kurikassa. Kuvan kaato ei liity tapaukseen. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Puukauppa
    12.10.202217:11
    Pasi Jaakkonen

    Puunkaadossa ollut mies loukkaantui vakavasti Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, kun hän jäi kaatuvan puun alle. Onnettomuus sattui keskiviikkona puoliltapäivin lähellä Kurikan keskustaa, kertoo Ilkka-Pohjalainen.

    Onni onnettomuudessa oli, että mies ei ollut puun kaadossa yksin. Avustamassa ollut kaveri pystyi hälyttämään apua ja pelastuslaitoksen yksikkö pääsi lähellä tietä olleelle onnettomuuspaikalle nopeasti.

    Puun ruhjomaksi jäänyt mies kuljetettiin puunkaatopaikalta edelleen sairaalaan saamaan hoitoa

    Tässä vaiheessa ei ole tietoa siitä, mikä onnettomuuteen johti.

    Lisää aiheesta
    • Ponssen metsäkone. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Metsäkoneita kuljettanut lautta upposi järveen Lieksassa – jopa miljoonan vahingot

    • Raivaussaha vetää yhä puoleensa viime vuonna eläkkeelle jäänyttä Seppo Perkiötä. Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistykselle satunnaisesti töitä tekevä 65-vuotias metsuri tarkisti viime viikolla sahan kunnon sen jälkeen, kun terä oli hipaissut heinikossa piilotellutta kiveä.

      Metsänhoito | Nykymetsurin suurin työturvallisuusriski on pieni ja ärhäkkä – 50 vuotta sahan varressa urakoinut Seppo Perkiö on nähnyt ammatin murroksen omin silmin

    Artikkelin aiheet
    metsätyöonnettomuus
    Kurikka
    Pelastuslaitos
    metsätyöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen