

Kiristyvä pakkanen pamahtelee tervolalaisessa koivikossa, kun ketun jälkiä tähyävä Antero Tapalinen kävelee metsätiellä.
”Tuossa näkyy tuore jälkijono. Ketut noudattavat uskollisesti samoja polkuja sukupolvesta toiseen”, Tapalinen selvittää.
Mies on metsästänyt kettuja jo 50 vuotta, ja saalista on kertynyt reilun 500 ketun verran. Pyynti alkoi jalkaraudoilla ja se vaihtui ketunmyrkkyihin, kun rautapyynti kiellettiin. Myrkkyjen kieltämisen jälkeen pyydykseksi vaihtui jalkanaru.
”Käytän putkipyydystä, sillä en saanut henkaripyydystä toimimaan niin kuin olisin halunnut.”

Tapalinen asentaa jalkanarut metsätien penkoille. Läpi talven auratut metsätiet ovat ketun jalkanarupyytäjälle valtava helpotus, sillä pyydysten asentaminen ja kokeminen sujuvat vähällä vaivalla ja nopeasti.
”Jalkanaru pyytää ketun elävänä. Koen pyydykset varhain aamulla, jotta ketun ei tarvitse olla kauan narussa. Lopetusaseena käytän pistoolia.”
Pyydyksen asentamisessa kaikkein tärkeintä on hajuttomuus ja omien jälkien peittely. Mikäli kettu haistaa tai näkee vähänkään tavallisuudesta poikkeavaa, se kiertää pyydyksen.
”Pyydykset ja pyyntikamppeet säilytän ulkona, ettei niihin tartu hajuja.”
Vaikka putkipyydystä moititaan, se toimii ammattilaisen asentamana varsin hyvin. Tapalisen viime talven saalis oli 12 kettua, jotka jäivät satimeen yhden kuukauden aikana.
”Helpoin pyydettävä on arka kairakettu, ja vaikein tapaus on puolikesy pihakettu.”
Tänä talvena miehen saaliiksi on jäänyt jo viisi kettua, ja sääennusteet lupailevat pyyntiä suosivia pakkaspoutia helmikuun loppupuolelle saakka. Pyynti alkoi jo tammikuussa, mikä on harvinaista.
”Viime vuosina hyviä pyyntikelejä on ollut vain harvakseltaan, mutta tämä talvi on tehnyt poikkeuksen.”
Jalkanarupyynti vaatii onnistuakseen vähintään parikymmentä senttiä pehmeää lunta.
”Jos lunta sataa pyydysten asettamisen jälkeen reippaasti, pyydykset on otettava ylös lumesta ja asennettava uudelleen.”
Usein pyynnin katkaisee suojasää ja sitä seuraava pakkanen. Hankikannolla ketut juoksentelevat kaikkialla muualla kuin omilla jäljillään. Tilanteen korjaa reipas lumisade, joka pakottaa ketut takaisin poluilleen.
Tapalisen saalisonni perustuu ravintohaaskojen käyttöön. Tykötarpeita mies saa suurriistavirka-apu (SRVA) toiminnan kautta kertyvistä hirvieläinten ja porojen ruhoista.
”Tervolaa halkova nelostie ja junarata ovat sorkkaeläinten surmanloukkuja.”
Antero Tapalinen sanoo, että ketunpyynti on puhtaasti riistanhoitoa, sillä nahkoilla ei ole rahallista arvoa. Muutaman kilometrin mittaisen virkatien varrelta löytyy myös näädän ja minkin rautapyydyksiä sekä loukkuja supikoirille.
”Kun pienpetokannat on pyydetty alueelta vähiin, se näkyy hyvinä pienriistakantoina.”
Mies on ommellut parhaista turkisnahkoista asusteita, joissa tarkenee kovallakin pakkasella.

”Tänä talvena turkille on ollut käyttöä. Karvalakin ompelin talvipukuisen kärpän nahoista, joita tarvittiin 11 kappaletta”, Tapalinen kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
