
Mahdollisimman pieni villisikakanta pienentää afrikkalaisen sikaruton (ASF) riskiä mutta se parantaa myös taudin torjuntamahdollisuuksia, mikäli ASF pääsisi Suomeen. Ruotsissa on nähtävillä hyvä esimerkki, mitä tapahtuu, jos tauti pääsee maahan.
Metsästysseurojen tulee olla valppaana ja varautua villisikojen saapumiseen omalle alueelleen, vaikka niistä ei olisi vielä näkynyt alueella hännänpäätäkään.
Tammikuun alussa Suomessa arvioitiin olevan noin 2 500 villisikaa. Eniten villisikoja on Kaakkois-Suomessa ja Itä-Uudellamaalla, johon on muodostunut pysyviä keskittymiä. Yksittäisiä villisikoja tai laumoja on kuitenkin havaittu muuallakin. ASF-vaaran vuoksi uusille alueille ei tule päästää muodostamaan pysyvää kantaa.
Haastavaa villisian metsästyksessä on se, että laumat eivät pysy monta päivää yhdellä paikalla vaan vipeltävät isolla alueella. Nyt metsästysseurojen onkin korkea aika opetella tekemään yhteistyötä naapuriseurojen kanssa. Villisikojen jahtaaminen nimittäin onnistuu konkarimetsästäjien mukaan vasta kun metsästysalue on tarpeeksi suuri. Jos kontakteja naapuriseuroihin ei ole tai pahimmassa tapauksessa suhteet ovat kireät, suhteita kannattaa alkaa pikkuhiljaa lämmitellä.
Metsästysseurojen tarvitsee olla hereillä myös siitä, mitä maanomistajien kanssa on sovittu. Nyt on korkea aika varmistaa, että maanvuorkasopimuksissa on erillinen maininta villisiasta.
Myös ASF-riski kannattaa jo nyt ottaa huomioon metsästysseuroissa. Vaikka ASF:ää ei Suomessa vielä ole löydetty, ei hirvivajalla kannata käsitellä lainkaan villisikoja. Jos tautia löytyykin testissä, edessä on vähintään vajan kuuraus- ja desinfiointitalkoot, luultavasti vaja on poissa käytöstäkin pitkän aikaa. Metsästysseurojen kannattaisikin etsiä sellainen tila, jossa käsitellään pelkästään villisikoja.
Villisikametsästys on myös siinä mielessä erilaista, että haavakoksi päätynyt sika on vaarallinen jäljitettävä. Siksi villisian käyttäytymistä on syytä opiskella.
Metsästäjät ovat tässä paljon vartijana, tätä taistoa meillä ei ole varaa mokata omaa etua ajattelemalla. Jos ASF pääsee leviämään maahan, sillä on vaikutuksia meihin kaikkiin. Myös sinuun.
Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
