• Aarteen lukija kerää luonnonantimensa kotilähiön metsästä ‒ ”Metsään meno on helppoa kaupungissakin”

    Aarteen lukijalle Milla Salmiselle metsät ovat aina olleet osa elämää. ”Metsässä olo opettaa arvostamaan kaikkea metsän ulkopuolella”, kirjoittaa Salminen.
    ”Keräillessä metsää tutkii ihan eri lailla, mutta sinne myös pysähtyy. Vieressäni keräilemässä kävivät lukuisat pörriäiset, linnut ja nisäkkäät”, kirjoittaa Milla Salminen.
    ”Keräillessä metsää tutkii ihan eri lailla, mutta sinne myös pysähtyy. Vieressäni keräilemässä kävivät lukuisat pörriäiset, linnut ja nisäkkäät”, kirjoittaa Milla Salminen. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Keräily
    3.8.202319:00
    Milla Salminen

    Metsä on aina ollut osa elämääni. Pienenä kuljin metsässä laulaen, juosten, tutkien. Metsän merkitys muuttui, kun aloin kerätä sieltä marjoja ja villiyrttejä talven varalle.

    Opin eri lajeista ja niiden kasvupaikoista. Opin parhaista ajoista kerätä eri antimia ja parhaista tavoista vältellä pieniä inisijöitä. Opin, miten paljon aikaa ja vaivaa veisi, jos keräisi itse kaiken ravintonsa. Metsässä olo opettaa arvostamaan kaikkea metsän ulkopuolella.

    Keräillessä metsää tutkii ihan eri lailla, mutta sinne myös pysähtyy. Vieressäni keräilemässä kävivät lukuisat pörriäiset, linnut ja nisäkkäät. Kameran kaivoin esiin lukuisia kertoja ja kuvasin metsän otusten touhuja.

    Metsä on sekoitus yllätyksiä ja tasaisuutta. Metsän merkitys on suurin silloin, kun sinne ei pääse. Silloin se lakkaa olemasta itsestäänselvyys.

    Metsään meno on tällä hetkellä helppoa kaupungissakin. Omat antimeni olen keräillyt suurimmaksi osaksi kotilähiöni metsästä. Uskon, että metsän merkitys ihmisille kasvaa tulevaisuudessa, jos metsään pääsy vaikeutuu tai metsien tila huononee.

    Suomalainen metsä on erityinen, koska saamme kerätä sieltä monenlaisia antimia. Metsässä on hyvin vähän vaaroja, joten lapsille suomalainen metsä on paras paikka oppia ja seikkailla.

    Milla Salminen, Tampere

    Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 6/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Janne Riikanen on koneharrastaja, jolla on kokoelmassaan lähes kaikkien Suomessa myytyjen maansiirtokoneiden käyttöohjeen, varaosakirjan tai korjaamokäsikirjan.

    Koneviesti | Raskaan sarjan keräilijällä Janne Riikasella hyllymetreittäin konekirjallisuutta

    Tilaajalle
  • Matti Kivistö on kerännyt moottorisahoja pian 50 vuotta. Hänen käsissään on uimurikaasuttimella varustettu saksalainen Dolmar CP -saha, joka painaa 14 kiloa. Mallia valmistettiin vuosina 1953–61.

    Koneviesti | Aarre: 500 moottorisahan mies - Matti Kivistö kerää moottorisahoja ja ostaa vuosittain 10–20 sahaa

  • Ollilla on hallussaan kaikki Valmetin punaiset mallit Valmet 15:stä 565:een. Mieluisin on parannettu ”Piikkilangankiristäjä” eli Valmet 20, joka oli myös ensimmäinen hänen ajamansa 4-pyöräinen moottoriajoneuvo.

    Koneviesti | Merkkimiehiä, osa 9: Valmet-Olli

    Tilaajalle