• Stora Enso lisäämässä puun käyttöä Oulussa 0,5 miljoonaa kuutiometriä – aiempi arvio oli kaksinkertainen

    Paperinteon päättyminen Oulussa vähentää Stora Enson koko paperintuotantoa viidenneksen.
    Stora Enson vuosittainen puun tarve Oulussa on kasvamassa nykyisestä kahdesta miljoonasta kuutio­metristä noin 2,5 miljoonaan kuutiometriin. Lisäys olisi havukuitupuuta.
    Stora Enson vuosittainen puun tarve Oulussa on kasvamassa nykyisestä kahdesta miljoonasta kuutio­metristä noin 2,5 miljoonaan kuutiometriin. Lisäys olisi havukuitupuuta. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä
    18.3.201920:05
    Juha Kaihlanen

    Stora Enson suunnitelma puolittaa Ouluun kaavailtu investointi 700 miljoonasta 350 miljoonaan euroon vähentää myös puun lisätarvetta.

    "Puun kysyntä tulee kyllä Oulussa nousemaan, mutta nyt lisäys olisi puolet aiemmin arvioidusta miljoonasta kuutiometristä eli noin 500 000 kuutiometriä vuodessa", Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi kertoo.

    Puun kulutus kasvaa, kun sellutehdas uudistetaan ja se alkaa valmistaa valkaistun havupuusellun sijasta ruskeaa havupuusellua.

    Investointisuunnitelman pienentämiseen Parvi sanoo olleen useita syitä.

    "Paperikoneen muuntaminen kartonkikoneeksi on monimutkainen projekti, jonka haasteellisuutta usein aliarvioidaan."

    Taloudelliset riskit ovat hänen mukaansa helpommin hallittavissa, kun kahden koneen sijasta remontoidaan vain yksi.

    "Myös puunhankinta on näin helpompi kysymys", Parvi perustelee.

    Aiemmin Ouluun suunniteltua kemihierretehdasta ei rakenneta. Kemihierrettä (ctmp) olisi käytetty ruskean kuluttajapakkauskartongin valmistukseen. Suunnitelman päälle on kuitenkin vedetty viiva.

    Nyt paperikone 7:stä rakennettava kraflainerikone ei kemihierrettä tarvitse. Kraftlainerista tehdään aaltopahvin pintaosa.

    Ruskean kuluttajapakkauskartongin Stora Enso arvioi pystyttävän valmistamaan muilla tehtailla.

    "Tuotantoverkkomme tehtaat ja koneet ovat hyvässä kunnossa ja katsoimme, että pärjäämme niillä tässä vaiheessa", Parvi sanoo.

    Ympäristölupahakemukseen sisältyy myös paperikone 6:n muuntaminen Oulussa kartonkituotantoon sopivaksi, mikäli tätä mahdollisuutta harkittaisiin toteutettavaksi myöhemmässä vaiheessa. Se ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä.

    "Se olisi täysin erillinen päätös ja vaatisi oman kannattavuusselvityksen", Parvi sanoo.

    Henkilöstömäärän vähennystä Oulussa nykyisestä 600:sta jopa 200:aan Parvi perustelee paperi- ja kartonkikoneen eroilla.

    "Kraftlainerin valmistuksessa on vähemmän tuotantovaiheita kuin päällystetyn hienopaperin valmistuksessa ja muutoksen jälkeen Oulussa toimii vain yksi kone nykyisen kahden sijasta."

    Oulussa tehdään päällystettyä hienopaperia kahdella koneella yhteensä noin miljoona tonnia vuodessa. Oulu on ainoa paikka, missä Stora Enso kyseistä lajia valmistaa.

    Kun paperinteko Oulussa loppuu, Storan Enson koko paperintuotanto vähenee viidenneksen.

    Oulun koneiden osuus on ollut noin 14–16 prosenttia koko Euroopan päällystettyjen hienopaperien tuotannosta, joten lopettamispäätöksellä on iso merkitys myös muille valmistajille.

    Päällystetyn hienopaperin hinta on ollut selvässä laskussa. Viime vuonna hinta putosi kahdeksan prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulu
    paperiteollisuus
    kartonkituotanto
    investoinnit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle