• MT selvitti luvut ennallistamisen taustalla ‒ Luken arvioissa miljardien eurojen eroja, komissio salailee omansa sisältöä

    Komission laatimaa arviota ei ole kenties tarkoitettu lainkaan maiden ja luontotyyppien väliseen vertailuun. Ei ole myöskään tietoa, mitä toimenpiteitä siihen lukeutuu.
    Stora Enso ja Tornator ovat ennallistaneet suota Pieksämäen Paltasella.
    Stora Enso ja Tornator ovat ennallistaneet suota Pieksämäen Paltasella. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    28.11.202210:30
    Anniina Jokinen

    Euroopan komissio on arvioinut, että luonnon ennallistamisasetuksen kulut Suomelle ovat 931 miljoonaa euroa vuodessa. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ympäristökomissaari Virginijus Sinkevicius arvioivat torstaina, että summa pienenee, kun luontotyyppien tilan selvitys laajenee.

    Niin uskoo myös Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Aleksi Räsänen, joka on ollut mukana laatimassa Luken esiselvitystä ennallistamisen kuluista.

    Esiselvityksen mukaan ennallistettava pinta-ala tulisi Suomessa olemaan 1,2 miljoonaa hehtaaria. Kyseessä on suunnilleen Sodankylän kokoinen alue.

    Ennallistamisen hintalappu vaihtelee suuresti: Luken maltillisimman arvion mukaan kulut olisivat noin 1,6 miljardia euroa, hurjin arvio on jopa 12,3 miljardia euroa.

    Suurimmassa arviossa kaikista Suomen heikentyneistä luontotyypeistä ennallistettaisiin 30 prosenttia. Hankalat ja hinnakkaat ennallistettavat alueet on luokiteltu korkeimman hinta-arvion mukaan.

    Jos alueet ennallistetaan matalan hinta-arvion mukaan, hinta putoaa 4,8 miljardiin euroon. Jos ne jätetään kokonaan pois, ennallistamiskulut ovatkin enää vain 1,6 miljardia euroa.

    Silloinkin kyse on melkoisesta erosta verrattuna komission arvioon etenkin, kun von der Leyen ja Sinkevicius lupailevat komission hinta-arvion laskevan. Aleksi Räsäsellä on tähän selitys.

    ”Luken 1,6 miljardia viittaa vuoden 2030 tavoitteeseen. Se on koko summa eikä mikään vuotuinen kustannus, kuten komissiolla.”

    Luken korkein hinta-arvio yltää suurin piirtein samaan mittakaavaan komission arvion kanssa. Muut jäävät reilusti alle.

    Luken arvioihinkin liittyy vielä paljon epävarmuuksia. Ei ole selvää, miten suuri ennallistamispinta-ala tulee olemaan, millaisia toimia tarvitaan ja paljonko ne maksavat. Luke arvioi vain luontotyyppien ennallistamistavoitteen kuluja, mutta asetukseen kuuluu sen lisäksi esimerkiksi luontotyyppien palauttaminen.

    ”Komission vaikutusten arviointi ei ole hirveän hyvin avannut, mitä kaikkea sinne on laskettu”, Räsänen toteaa.

    Hän epäilee, että arviota ei ole alun perinkään tarkoitettu maiden tai luontodirektiivin luontotyyppien väliseen vertailuun.

    Von der Leyen sanoi torstaina, että 40 prosenttia Suomen metsien tilasta on arvioimatta. Räsänen ei ole täysin varma, mistä komission puheenjohtaja on luvun saanut.

    Hänen mukaansa Suomessa on eri metsätyyppejä vajaa kolme miljoonaa hehtaaria. Siitä noin miljoona hehtaaria on tuntemattomassa tilassa. Soita on viisi miljoonaa hehtaaria, josta kahta miljoonaa hehtaaria ei ole arvioitu. Sen puolesta von der Leyenin arvio 40 prosentista kuulostaakin oikealta.

    Lisää aiheesta
    • Tältä näyttää 1990-luvulla ennallistettu metsä Liesjärven kansallispuistossa. EU:n ennallistamisasetuksen pelätään heikentävän ratkaisevasti teollisuuden puunsaantia Suomessa.

      Politiikka ja talous | Marinin hallituksen riitely näkyy jo Brysselissä: EU-parlamentissa ihmetellään, mikä on Suomen kanta luontokatoon ja ennallistamiseen

    • Maatalouden ympäristötoimet | Vastuutonta vastuullisuutta emme kaipaa: Ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä pitää edistää rinnakkain

    • Ympäristökomissaari Virginijus Sinkevicius uskoo, että luontokatoa koskevan EU-asetuksen todelliset kustannukset Suomelle ovat varmasti alhaisemmat kuin alkuperäisessä arviossa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Metsä | Ympäristökomissaari STT:lle: Luontokatoa koskevan asetuksen kulut Suomelle varmasti arviota alhaisemmat, von der Leyen kertoo Suomen vaatimusten tarkentuvan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin