• Punkalaitumen Sanomat: Vasta kova huuto sai viiden metrin päähän tulleen suden väistämään ihmistä

    Petoyhdyshenkilö kohtasi eilen suden lähietäisyydeltä tarkastaessaan suurpetojen jälkiä Punkalaitumella.
    Petoyhdyshenkilö kertoo tunteneensa tilanteen uhkaavaksi. Kuvituskuva.
    Petoyhdyshenkilö kertoo tunteneensa tilanteen uhkaavaksi. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    20.1.202410:13
    Eija Vallinheimo

    Punkalaitumen Sanomat kertoo, että Vehkajärven lähistöllä Punkalaitumella riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö kohtasi suden, joka lähestyi petoyhdyshenkilöä viiden metrin päähän.

    Petoyhdyshenkilö oli tarkastamassa saamaansa ilmoitusta susien jäljistä. Jäljiltä löytyi susilauman tappama peura. Haaskalla ollessaan petoyhdyshenkilö havaitsi suden, joka lähestyi häntä noin viiden metrin päähän. Vasta kova huuto sai suden väistämään ihmistä. Jäljistä päätellen peuran oli tappanut iso susilauma.

    Tapahtuneesta on ilmoitettu poliisille. Riistanhoitoyhdistyksen toimesta ollaan oltu yhteydessä myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen päivystävään komisarioon.

    Petoyhdyshenkilöt ovat Suomen riistakeskuksen koulutuksen käyneitä ja tehtävään nimittämiä vapaaehtoisia toimijoita riistanhoitoyhdistyksissä. He käyvät tarkastamassa kansalaisten ilmoittamia suurpetohavaintoja ja kirjaavat vahvistetut havainnot Tassu-havaintojärjestelmään.

    Punkalaitumen Sanomat: Uhkaava tilanne suden ja ihmisen kohtaamisessa

    Lisää aiheesta
    • Suden suojeluaseman muutosehdotusta perustellaan susikannan myönteisellä kehityksellä.

      Erä | Suomi ajaa ministerineuvostossa suden suojelutasoon muutosta – komission aloitteelle vahva tuki

    • Ministeriö selvittää taas ratkaisua susitilanteeseen. Vahingot herättävät ymmärrettävästi pelkoa ja huolta susien esiintymisalueiden ihmisissä.

      Erä | Ministeriö pohtii taas susitilannetta uuden työryhmän avulla – "On tärkeää, että kansalaisten huoliin vastataan vastuullisesti"

    Artikkelin aiheet
    susi
    Punkalaidun
    petoyhdyshenkilö
    Suomen riistakeskus
    poliisi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle