• Neljä miestä metsästi vesilintuja luonnonsuojelualueen saaressa – yhdeltä puuttui metsästyskortti, toisella käytössä lyijyhaulit

    Epäillyt kiistivät kuulusteluissa tienneensä saaren sijaitsevan luonnonsuojelualueella.
    Rajavartiolaitoksen partio keskeytti nelihenkisen seurueen metsästyksen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Rajavartiolaitoksen partio keskeytti nelihenkisen seurueen metsästyksen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Metsä|Erä
    16.12.202521:02
    STT

    Rajavartiolaitoksen partio keskeytti laittoman metsästyksen läntiselle Suomenlahdelle sijoittuvalla Dalkarön luonnonsuojelualueella, kertoo Suomenlahden merivartiosto. Neljää ihmistä epäillään metsästysrikoksesta.

    Tutkinta sai alkunsa, kun kansalainen ilmoitti viranomaisille luonnonsuojelualueella havaitsemastaan metsästyksestä. Rajavartiolaitoksen partio keskeytti nelihenkisen seurueen metsästyksen.

    Seurue oli saapunut luonnonsuojelualueella sijaitsevaan saareen metsästämään vesilintuja. Heidän hallustaan takavarikoitiin neljä haulikkoa ja kolme saaliiksi saatua heinäsorsaa. Tapahtumapaikalta takavarikoitiin myös haulikon patruunoiden hylsyjä.

    Lisäksi yhdellä epäillyllä ei ollut voimassa olevaa metsästyskorttia. Yhden epäillyn epäillään myös käyttäneen vesilinnustuksessa kiellettyjä lyijyhauleja.

    Epäillyt kiistivät kuulusteluissa tienneensä saaren sijaitsevan luonnonsuojelualueella.

    Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

    Artikkelin aiheet
    Metsästys
    Metsästys, riistanhoito ja niitä palveleva toiminta
    Poliisitutkimus
    Metsästyslaki
    Kansallispuistot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle