• Energiapuusta maksetaan paikoin paremmin kuin kuitupuusta

    Kuljetusmatkan piteneminen syö energiapuun korjuun kannattavuutta nopeasti.
    Metsäkone korjasi energiapuuta Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen työmaalla Siilinjärvellä tiistaina.
    Metsäkone korjasi energiapuuta Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen työmaalla Siilinjärvellä tiistaina. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsäenergia
    29.6.202205:00
    Jarmo Palokallio

    Venäläisen polttohakkeen tuonnin loppuminen on räjäyttänyt kotimaisen energiapuun kysynnän uudelle tasolle. Energiapuusta maksetaan monin paikoin enemmän kuin ensiharvennusten kuitupuusta.

    ”Itä-Suomessa energiapuun tilanne muuttui samalla, kun venäläisen polttohakkeen tuonti loppui. Sen jälkeen kotimaiseen energiapuuhun on kohdistunut valtava kysyntä”, toteaa johtaja Pekka Sahlman Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksestä.

    Sahlmanin mukaan suurten kaupunkien isot lämpölaitokset ovat maksaneet energiapuusta kilpailukykyistä hintaa kuitupuuhun nähden.

    ”Energiapuun hintojen nousu saattaa olla syynä siihen, että myös kuitupuun hinnat ovat alkaneet luisua ylöspäin.”

    Sahlman muistuttaa, että hinnan lisäksi metsänomistajien kannattaa miettiä määrää. Energiapuun korjuussa saanto hehtaarilta on aina suurempi kuin perinteisessä ainespuuhakkuussa.

    ”Energiapuuksi kelpaa ainespuuta ohuempi puu. Myös haapa ja leppä kelpaavat mukaan. Energiapuuta on myös helpompi korjata, sillä ainespuu pitää lajitella tavaralajeittain kasoihin.”

    Sahlmanin mukaan kohteesta riippuen energiapuun kertymä voi nousta jopa 40 prosenttia suuremmaksi kuin ainespuulla. Pienimmilläänkin lisäys on 10 prosentin luokkaa.

    ”Energiapuun korjuu voisi tarjota työmahdollisuuksia myös hankintahakkaajille. Karsitun rangan teko noin kolmen sentin latvamittaan onnistuu jokaiselta moottorisahaajalta.”

    Sahlman pitää metsäteollisuuden huolta kuitupuun ohjautumisesta polttoon turhana.

    ”Ensiharvennuspuulle ei ole riittävästi kysyntää. Kyse on muutenkin pienistä määristä verrattuna esimerkiksi Kuopioon suunnitellun Finnpulpin sellutehtaan 6 miljoonan kuution puunkäyttöön.”

    ”Suurin plussa tässä on juuri se, että vuosikymmenten tuskailun jälkeen pieniläpimittaisille kohteille on tullut kysyntää. Se auttaa saamaan harvennusmetsät kuntoon”, Sahlman iloitsee.

    Metsäkeskuksen mukaan Suomessa on nuoria hoitotarpeisia metsiä noin 460000 hehtaaria, joista olisi mahdollista korjata pienpuuta. Lisäksi kiireellisiä ensiharvennuksia on noin 900000 hehtaarin verran.

    Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtajan Hannu Justenin mukaan myös Lounais-Suomessa varsinainen ainespuukauppa on käynyt laiskasti, mutta energiapuulle riittää kysyntää.

    ”Energiapuusta maksetaan paikoin ainespuuta paremmin. Sen korjuun ja kuljetuksen kannattavuutta syö kuitenkin polttoaineen hintojen nousu.”

    Justenin mukaan energiapuun lisäksi mäntytukki käy Lounais-Suomessa jopa yllättävän hyvin kaupaksi. Sen kysyntä on parempi kuin vuosiin.

    Metsä Groupin Rauman-sahan käynnistyminen parantanee sen kysyntää entisestään.

    Alkuvuonna puukauppoja on tehty 13,9 miljoonasta kuutiometristä. Määrä on 28 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

    Tukin kantohinnat ovat vuoden alusta kohonneet 9–12 prosenttia ja kuitupuiden 13–16 prosenttia.

    ”Kantohintojen seurantaa vaikeuttavat ostajien käyttämät erilaiset lisät, jotka eivät kirjaudu tilastoihin”, Justen harmittelee.

    Lue myös:

    Puun hinnat yhä nousussa

    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    kuitupuu
    puumarkkinat
    metsanhoito
    puunkorjuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle