
Varsinais-Suomen maakuntahallitus kokoontui ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla 17. lokakuuta. Kokouksessa käsiteltiin useita koko maakuntaa koskevia asioita, kuten suden kannanhoitoa. Samalla Varsinais-Suomen liitto antoi lausuntonsa maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta laiksi metsästyslain muuttamisesta.
Liitto toteaa lausunnossaan, että Lounais-Suomen susikanta on maan tiheimpiä ja että susireviirit kattavat käytännössä koko Varsinais-Suomen alueen. Varsinais-Suomen liiton mukaan suden kannanhoitoon liittyvät hallinnolliset aluejaot ovat tällä hetkellä liian laajoja, eivätkä ne ota riittävästi huomioon alueellisia olosuhteita. Liitto ehdottaa erillisen Lounais-Suomen kiintiöalueen muodostamista suden kannanhoidon tueksi.
Myös MTK-Satakunta muistuttaa, että alueellisen päätöksenteon roolia tulee vahvistaa niin, että paikallinen tieto ja havaintoaineisto ohjaavat metsästyspäätöksiä.
MTK-Satakunta pitää tärkeänä, että lain toimeenpanossa painotetaan alueellista kannanhallintaa ja kiintiöiden riittävää tasoa. Susien vähentämistä tiheän esiintymän alueella tulisi tehdä painottaen erityisesti alueita, joilla susien esiintyminen aiheuttaa vahinkoja ja turvallisuusriskin.
MTK-Satakunta toteaa lausunnossaan, että se pitää hallituksen esitystä metsästyslain muutoksesta tarpeellisena ja perusteltuna. Lakimuutos on lausunnon mukaan välttämätön, jotta voidaan puuttua susien kasvaneeseen riskikäyttäytymiseen.
Lausuntoaika päättyy 24. lokakuuta ja laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
