• ”Kemeratuen porrastus tarvitaan”

    Metsä
    9.6.201416:00
    MT toimitus

    KEMI (MT)

    Pohjois-Suomen metsänomistajien liitto on erittäin huolestunut kestävän metsätalouden rahoituslain uudistuksesta.

    Liiton johtajan Jukka Aulan mukaan toistaiseksi tuen piirissä säilyvät pohjoiselle metsätaloudelle tärkeimmät työlajit. Niitä ovat muun muassa metsän uudistaminen, taimikoiden ja nuoren metsän hoito sekä ojien ja teiden kunnostus.

    Tukiporrastuksen säilyminen on kuitenkin epävarmaa.

    ”Leikkaukset kohdistuvat pohjoiseen, vaikka täällä niistä on eniten tarvetta ja hyötyä”, Aula toteaa.

    Pohjois-Suomessa metsätalouden yleisvire on kuitenkin kääntynyt myönteiseksi. Metsäteollisuuden investoinneista pääsevät nauttimaan myös Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun metsänomistajat.

    ”Metsä Groupin Äänekosken uusi sellutehdas hyödyttää koko Suomea. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun puuvirtoja ohjautuu vastaisuudessa entistä enemmän Keski-Suomeen, jolloin Lapin puulle on enemmän käyttöä Kemin ja Oulun tehtailla”, Aula kertoo.

    Lapin metsätalouteen tuo myönteistä pöhinää myös tämän vuoden joulukuussa käynnistyvä Keitele Groupin saha ja liimapuutehdas Kemijärvellä. Ensi vuonna täyttä tehoa käyvä tuotantolaitos käyttää vuosittain noin 350 000 kuutiota puuta.

    ”Kemijärven sijainti on optimaalinen. Kuljetusmatkat ovat kohtuulliset eri puolilta Lappia”, Keiteleen tytäryhtiön Lappi Timberin toimitusjohtaja Pekka Tuovinen kertoo.

    Metsänomistajien liitto arvioi, että investoinnit lisäävät Lapin ja entisen Oulun läänin puunkäyttöä puolesta miljoonasta miljoonaan kuutioon vuodessa.

    MTK:n järjestöuudistuksen vuoksi metsänomistajien liittojen toiminta nykymuodossaan loppuu tämän vuoden lopussa.

    Pohjois-Suomen metsänomistajien liiton puheenjohtajan Juhani Kumpusalon mukaan liitto säilyy, vaikka sen nimi ja tehtävä vaihtuvat.

    ”Uusi yhdistys on kevyt organisaatio, joka vastaa Pohjois-Suomen metsämarkkinoista. Edunvalvontaroolia ei enää ole”, hän kertoo.

    Kumpusalon mukaan nimiehdotus on Pohjois-Suomen metsänhoitoyhdistysten liitto. Sitä pyörittämään siirtyy metsänomistajien liiton viidestä toimihenkilöstä kaksi.

    Kaksi työntekijää siirtyy MTK:n metsälinjan palvelukseen. Rovaniemelle rekrytoidaan yksi uusi työntekijä.

    Liiton toimistopäällikön työsuhde päättyy.

    Yleiskeskustelussa ihmeteltiin, onko ”varjo-organisaatiosta” mitään hyötyä. Kumpusalon mukaan uusi liitto tarvitaan koordinoimaan Pohjois-Suomen metsänomistajien yhteistyötä.

    Timo Pietilä Oulusta oli huolissaan, miten kaupunkilaismetsänomistajat houkutellaan metsänhoitoyhdistysten jäseniksi, kun palveluja tarjoavat lukuisat yritykset.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kemeratuki
    metsätalous
    Pohjois-Suomen metsänomistajat
    MTK
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle