• Heikko jää ja lumivyöryt ovat pääsiäisretkeilyn vaaran paikat – Metsähallitus kertoo vinkit kevättalven turvalliseen ulkoiluun

    Kevään auringon lämmittäessä lumisia maisemia luonnossa liikkujan on oltava erityisen varovainen: heikot jäät ja yllättävät lumivyöryt luovat pääsiäisen retkeilyyn omat riskinsä.
    Jäällä liikkuessa kannattaa varautua siihen, että jää voi yllättäen pettää alta.
    Jäällä liikkuessa kannattaa varautua siihen, että jää voi yllättäen pettää alta. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Retkeily
    29.3.202413:00
    Anniina Jokinen

    Pääsiäislomalla retkeilevän on syytä huomioida kevättalveen liittyvät turvallisuusasiat, Metsähallitus muistuttaa tiedotteessa. Aamulla kantava hanki tai jää voi olla sula iltapäivän auringossa.

    ”Oulangan kansallispuistossa jokijäillä ja jääkansilla liikkumisesta on tehty havaintoja tänäkin vuonna. Sekä Oulankajoki että Kitkajoki virtaavat voimakkaasti eikä jäälle pidä mennä. Lumien sulaessa joen tulvavedet nousevat lähes joka kevät Karhunkierroksen poluille, mikä rajoittaa reitillä liikkumista”, sanoo Metsähallituksen virkistyskäytön erityisasiantuntija Airi Kallunki.

    Esimerkiksi Lemmenjoen kansallispuistossa hiihtoreitti–huoltoura on suljettu, sillä jää on murtunut Ravadaskönkään kohdalla.

    ”Lemmenjoen kansallispuistossa on jo tehty reittimuutoksia kevään edettyä normaalia nopeammin. Virta syö jäätä koko ajan altapäin, joten jään kantavuus voi muuttua hyvin äkkiä. Seuraamme tilannetta, mutta kehotamme retkeilijöitä kiinnittämään erityistä huomiota olosuhteisiin”, sanoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Alexander Kopf Metsähallituksesta.

    Luontoon.fi-verkkopalvelusta voi tarkistaa ajankohtaiset tiedot retkikohteesta.

    Hanki kantaa parhaiten aamupäivällä. Iltapäivällä aurinko on usein jo pehmentänyt hangen pinnan.
    Hanki kantaa parhaiten aamupäivällä. Iltapäivällä aurinko on usein jo pehmentänyt hangen pinnan. Kuva: Timo Heikkala

    Kevättalven hiihtoretkille kannattaa suunnata aamulla tai aamupäivällä, sillä hanki kantaa parhaiten aamusta pakkasyön jälkeen. Hangen kuori pehmenee päivän mittaan, jos aurinko lämmittää sitä.

    Pohjois-Suomen tuntureilla on raportoitu tänä vuonna jo useita kymmeniä lumivyöryjä. Lumivyöryt välttää parhaiten, kun kulkee merkityllä reitillä tai hiihtokeskuksen rinnealueella.

    Lumi ei pelkästään vyöry vaan peittää alleen kuoppia, koloja ja puroja, joihin saattaa juuttua tai pudota. Paksusta lumikerroksesta on fyysisesti raskasta nousta ylös ja se myös hidastaa etenemistä.

    Jäällä liikkuminen

    Jäällä liikkuessa on syytä varautua veden varaan joutumiseen. Reppu on tärkeää pakata vesitiiviisti ja kiinnittää mahavyöllä tukevasti, jolloin reppu pysyy paikallaan, jos jää pettää alta. Vesitiivis reppu kelluttaa, mikä helpottaa vedestä pois kipuamista.

    Kännykkä, vaihtovaatteet ja tulitikut on pakattava tiiviisti muovipusseihin, jotta ne pysyvät kuivina.

    Naskalit on pidettävä helposti saatavilla esimerkiksi kaulassa roikkumassa. Jos jää pettää, naskalit isketään jään reunaan ja niiden avulla kavutaan pois vedestä kantavalle jäälle.

    Jääpiikin tai -sauvan avulla voi kokeilla jään kestävyyttä ja hädän tullen auttaa itsensä tai toisen pois avannosta.

    Joet, järvien kapeikot, jokien ja purojen suistot sekä äkkijyrkästi veteen putoavien rantapenkereiden vierustat, järvessä olevien lähteiden kohdat, vedenalaisten karien ympäristö ja virtaavat paikat ovat vaarallisia. Virtaava vesi heikentää jään kantavuutta.

    Lisää aiheesta
    • Caj Koskinen: Retkeilijän ABC. Karttakeskus. 143 s.

      Kirjallisuus | Luontoon kakkaaminen jännittää monia – opas antaa vinkit retkeilyvarusteiden hankintaan mutta vinkkaa, miten alkuun pääsee ilman niitä

    • Luonnossa retkeily tekee ihmiselle hyvää, ja oikeilla varusteillaelämyksellisiä retkiä Suomen luontoon voi hyvin tehdä myös talvikaudella.

      Retkeily | Metsähallitus muistuttaa: Älä anna talven yllättää retkipolulla

    • Lammas Isokarin kansallispuistossa.

      Retkeily | Tunnetko vastuullisen retkeilyn viisi sääntöä, joista yksi liittyy roskaamiseen? Metsähallitus opastaa liikkumaan luontoa kunnioittaen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen