Jatkuvan kasvatuksen lopputulos on puhdas kuusikko, jos aukkoja ei tehdä

Jatkuvan kasvatuksen koealoilla kuusi uudistuu ja kasvaa hyvin, mutta lehtipuun osuus pienenee. Jotta metsiin saadaan lehtipuuta, tarvitaan vähintään 50 metrin läpimittaisia aukkoja, erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Valkonen on tutkinut eri-ikäisen kuusen kasvattamista Padasjoen tutkimusmetsissä jo 1990-luvun alusta lähtien. ”Tässä on kyseessä ehkä maailman paras jatkuvan kasvatuksen koesarja, jonka tuloksia kysytään joka puolelta maailmaa”, Valkonen kertoo.

Koemetsä on melko tavanomaisen tuntuinen hämäläiskuusikko, jossa on erikokoisia kuusia, jokunen mänty ja koivu joukossa. Kulkija ei heti välttämättä huomaa, että ollaan ainutlaatuisella kohteella.

”Tästä on otettu kolmeen kertaan yli 30 sentin läpimittaiset puut pois noin viidentoista vuoden välein. Kasvu on keskimäärin kuusi kuutiota hehtaarilta ja isoja yli 30 senttisiä puita on taas pian poistettavaksi. Ja pieniäkin kuusia nousee, kun ne saavat vähän valoa.”

Padasjoen metsissä on monenikäisiä puita. Kuva: Sanne Katainen

Valkonen ei itsekään uskonut aloittaessaan tutkimuksen, että metsä pystyisi uudistumaan. ”Ajattelin, että metsä on pilalla kahden poimintakerran jälkeen. Mutta niin ei ole, kuusikko pystyy uudistumaan ja kasvamaan erittäin hyvin.”

Valkonen näyttää hyvässä kasvussa olevaa kolmen metrin pituista kuusen tainta. ”Tämä on 40 vuoden ikäinen ja juronut 35 vuotta, mutta kun se saa valoa, kasvu alkaa muutaman vuoden päästä reippaasti.”

Padasjoen metsät ovat tavanomaista mustikkatyypin rehevähköä metsää.

Tutkimuskohteilla kuusi kasvaa, mutta kaikki muut puulajit ovat vähentyneet. ”Koivu ja muut lehtipuut eivät kestä sitä, että kuusi vie valon. Lehtipuiden osuus on pudonnut jo 30 prosentista 15 prosenttiin ja vähenee edelleen.”

Jatkuvan kasvatuksen metsiköt kuusettuvat, jos ei tehdä aukkoja. Kuva: Sanne Katainen

”Lehtipuusekoitusta varten täytyy tehdä pienaukkohakkuita, jotta puut saavat valoa.”

Padasjoella ei aukkoja ole tehty, muissa tutkimusmetsissä niitä kyllä on. ”Näyttää siltä, että aukon halkaisijan täytyy olla vähintään 50 metriä eli 0,2 hehtaaria, että koivu menestyy sen keskellä. Mieluummin enemmänkin.”

Jatkuvaa kasvatusta on haluttu metsiin nimenomaan sen perusteella, ettei tarvita avohakkuita. Nyt niitä kuitenkin pitää siis tehdä lehtipuuston vuoksi?

”Pienaukot ovat kuitenkin selvästi pienempiä kuin tasaikäisten jaksollisten metsien aukot eivätkä rajat ole niin jyrkät”, Valkonen toteaa.

Etelä-Suomen talousmetsissä keskimääräisen avohakkuun koko on 1,2 hehtaaria.

Metsälaissa avohakkuuksi uudistamisvelvoitteineen ei katsota alle 0,3 hehtaarin eli runsaan 60 metrin halkaisijan aukkoa. ”Lakia voidaan kuitenkin varmasti muuttaa, jos näyttää ilmeiseltä että halkaisijan pitäisi olla isompi uudistamista varten.

Pienaukkojen tekeminen saattaa lisätä myrskytuhoja reunametsissä. Padasjoellakin saatiin vahingossa aikaan pienaukko, jossa liian harvaksi hakatut puut kaatuivat vuosien 2010 jälkeisissä myrskyissä. Aukko puskee nyt lehtipuuta sekä myös osittain kuusta.

Pienaukkoihin syntyy lehtipuuta. Kuva: Sanne Katainen

Esimerkkejä löytyy myös kohteista, joissa poimintahakkuumetsään iskenyt myrsky on tehnyt pahaa jälkeä, kun liikaa suuria puita on otettu kerralla pois.

Kuusettumisen lisäksi jatkuvan kasvatuksen ongelma on juurikäävän aiheuttama tyvilaho. Padasjoen metsissä sitä ei ole, mutta suuressa osassa Etelä- ja Keski-Suomea on. Tällöin ainoa toimiva lääke on puulajin vaihto lehtipuuhun, joka tarkoittaa avohakkuuta.

Kolmas ongelma on puun korjuu, joka on vaikeampaa ja kalliimpaa kuin jaksollisten metsien päätehakkuu.

Monimuotoisuus ei jatkuvassa kasvatuksessa lisäänny juuri sen enempää kuin tasaikäisissä, sitä varten metsiin on jätettävä lahoavaa ja järeää puuta.

Tietyt harvinaistuvat lajit pärjäävät eri-ikäisissä pysyvästi peitteisissä metsissä hyvin, esimerkiksi mustikka ja naavat ja niillä elävät hyönteiset. ”Tällaisia metsiä Suomessa on turhan vähän, kun taas aukkoja ja nuoria metsiä on paljon”, Valkonen toteaa.

Naava ja jäkälä säilyvät pysyvästi peitteisissä metsissä. Kuva: Sanne Katainen

Valkonen on tutkinut Padasjoen jatkuvan kuusenkasvatuksen kannattavuutta ja päätynyt siihen, että se on kannattavampaa kuin tasaikäisen metsän kasvatus jo kolmen prosentin korkokannalla.

”Mitä suurempaa tuottoprosenttia vaaditaan metsältä, sen järkevämpää on jatkuva kasvatus. Se johtuu siitä, että hakkuutulot saa tasaisesti 15 vuoden välein eikä hakkuun jälkeisiä uudistamiskustannuksia ei ole lainkaan.”

Tasaikäisessä metsässä varsinaisen tuoton saa päätehakkuista vasta 60–70 vuoden päästä. Siihen mennessä sijoitus eli uudistamiskustannukset ovat nousseet jo varsin korkeiksi vaikkapa neljän prosentin korolla.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa siten, että jatkossa Suomen metsien tulisi olla yhä monipuolisempia ja vastustuskykyisempiä. ”Kehnoimpia ovat tasaikäiset yhden puulajin metsät”, Valkonen toteaa.

Valkonen korostaa myös juuriston ja sienijuurten ”valtavaa” merkitystä, vaikka sen tutkimus on edelleen lapsenkengissä. ”Sienijuuret tuhoutuvat avohakkuissa, mutta jatkuvassa kasvatuksessa ne säilyvät melko hyvin reunapuissa, vaikka tehtäisinkiin pienaukkoja.”

Helmi Lilleberg ja Joel Saarinen Luonnonvarakeskuksesta mittasivat viime tiistaina Padasjoen koealalta puuntaimien lukumäärää 1,13 metrin säteen suuruisilta aloilta Kuva: Sanne Katainen