• Lappi on maailman suurin luomumarjojen keruualue

    Metsä
    27.5.201316:00
    MT toimitus

    SODANKYLÄ

    Koko maailman luomulaatuisten luonnonmarjojen keräyspinta-alasta reilu neljäsosa eli noin 75 000 neliökilometriä sijaitsee Suomessa. Valtaosa Suomessa poimitusta luomumarjoista on peräisin Lapista.

    Pro Agria valmistelee Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle esitystä, jossa luonnonmarjojen luomukeruuvalvonnassa luovuttaisiin tilanrajoihin perustuvasta valvonnasta.

    ”Tavoitteena on, että luomukeruualueen puhtaus voitaisiin taata ilman, että tilanomistaja tai hänen edustajansa tavoitetaan. Tarvittavat tiedot saadaan viranomaisilta, ja samalla myös valvottava alue supistuisi nykyisestä reilusta seitsemästä miljoonasta hehtaarista” kertoo luonnontuotetoimialakehittelijä Irja Mäkitalo Pro Agria Lapista.

    Kuluttajan ja marjan laadun kannalta on tärkeää, ettei maastossa ole käytetty kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Kuluttajalle ei ole merkitystä, kenen maalta marjat on kerätty.

    Mäkitalo sanoo, että tilanrajojen hahmottaminen metsässä on poimijoille vaikeaa.

    ”Lannoitus- ja torjunta-ainetiedot tulisi koota kartalle keskitetysti, muu alue olisi sitten luonnostansa luomua”, Mäkitalo esittää.

    Luomumarjojen keruualueeksi voidaan hyväksyä yhtenäinen alue, jossa ei ole käytetty kemiallisia lannoitteita eikä torjunta-aineita kolmen edellisen vuoden aikana.

    Suomen metsäpinta-alasta vain yhdellä prosentilla on käytetty kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Tuhkalannoitus ei haittaa marjojen luomustatusta.

    ”Lapin 4H-piiri käynnisti luonnonmarjojen luomusertifioinnin 10 vuotta sitten. Tämä kävi helposti, sillä Lapissa on runsaasti valtion maata”, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) vanhempi tutkija Rainer Peltola.

    Hän sanoo, että luomumarjoja ostavat etenkin nuorehkot ja varakkaat kaupunkilaiset, jotka haluavat olla vastuullisia kuluttajia.

    ”Luomuluonnonmarjoilla on maailmalla vankka terveys- ja puhtausimago.”

    Kauppaan tulleesta puolukasta ja mustikasta luomumarjojen osuus on ollut viime vuosina 16–37 prosenttia. Hillaa, variksenmarjaa ja karpaloa kerätään melko vähän mustikkaan ja puolukkaan verrattuna, luomuna vain satunnaisesti.

    ”Meidän viimevuotisesta marjasaaliistamme noin 75 prosenttia oli luomumarjaa, mutta luomuna siitä myytiin eteenpäin alle 10 prosenttia. Kysyntä on kuitenkin jatkuvasti kasvussa”, kertoo Korvatunturin Marja Oy:n paikallisjohtaja Jari Huttunen Savukoskelta.

    Luomumerkinnällä on merkitystä, sillä asiakas ei välttämättä tiedä mitään marjojen keruualueesta pohjolassa, mutta luomubrändi on heille tuttu.

    ”Uskomme, että luomumarjojen markkina-arvo on jatkossa erittäin merkittävä”, sanoo Huttunen.

    Suomalaisten luonnonmarjojen tärkeimmissä vientimaissa Kaukoidässä ja Saksassa luomumarjat käyvät kaupaksi tavanomaisia paremmin. Myös kotimaan kaupassa ja jalostuksessa luomustatus on lisäarvo.

    KARI LINDHOLM

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lappi
    luomumarja
    luomu
    marjankeruu
    luonnonvarat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle