• Kaakkois-Suomessa oli paljon hirviä jo 6 000 vuotta sitten

    Metsä
    8.9.201416:00
    MT toimitus

    Kaakkois-Suomen hirvikanta lisääntyi nopeasti noin 6 000 vuotta sitten, kun Saimaan vedenpinta laski noin neljä metriä. Tähän tulokseen on tultu poikkitieteellisessä tutkimuksessa.

    Vuoksen virran syntyminen laski Saimaan pintaa. Uutta maata paljastui tuhansia neliökilometrejä.

    Paljastuneen maan peittivät pian hirvelle mieluisat ravintokasvit ruohot, sarat, pajut ja koivut. Hirvillä oli ruokaa rajattomasti.

    Suuruuden aika ei ollut pitkä, korkeintaan parisataa vuotta. Vesijättö muuttui vanhaksi kuusimetsäksi, jossa hirville ei ollut paljon syömistä.

    Hirvikannan voimistuminen mahdollisti väestön kasvun. Arkeologisen aineiston perusteella ennen Vuoksen syntyä ihmisten nisäkäsravinnosta hirveä oli vain 2,5 prosenttia, Vuoksen synnyn jälkeen kymmenkertainen määrä.

    Tutkijat vertaavat tapahtumaa toisen maailmansodan jälkeiseen hirvikannan kasvuun. Koko Fennoskandiassa hirvikanta lähti voimakkaaseen nousuun, kun nykyaikaiset metsänhoitomenetelmät otettiin käyttöön. Hirvet pystyivät nopeasti hyödyntämään runsastuneet ravintovarat.

    Hirven osuutta Vuoksen synnyn jälkeisessä esihistoriassa ovat selvittäneet Helsingin yliopiston bio- ja luonnontieteilijät ja arkeologit, Museovirasto, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä Bristolin yliopisto.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hirvi
    Saimaa
    Vuoksen syntyminen
    Kaakkois-Suomi
    arkeologinen tutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle