• Anaika Wood suunnittelee uutta sahalinjaa Lieksaan – pikkutukin sahaus kasvaisi 200 000 kuutiometriin vuodessa

    Investointipäätös on määrä tehdä ensi vuoden alkupuolella, toimitusjohtaja Markku Maukonen kertoo.
    Anaika Woodilla on tuotantolaitoksia Lieksassa, Joensuun Kiihtelysvaarassa, Iisalmen Soinlahdessa ja Keski-Suomessa Toivakassa.
    Anaika Woodilla on tuotantolaitoksia Lieksassa, Joensuun Kiihtelysvaarassa, Iisalmen Soinlahdessa ja Keski-Suomessa Toivakassa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    21.11.201821:30
    Juha Kaihlanen

    Sahatavaraa ja liimapalkkeja valmistava Anaika Wood suunnittelee Pohjois-Karjalaan Lieksaan uuden sahalinjan sekä lajittelu- ja paketointilaitoksen rakentamista. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Lieksan Lehti.

    Sahatavaran tuotanto kasvaisi nykyisestä noin 50 000 kuutiometristä noin 100 000 kuutiometriin vuodessa, Anaika Woodin toimitusjohtaja Markku Maukonen kertoo.

    Anaika Wood on sahannut pikkutukkia ja parrua eli latvaläpimitaltaan alle 18-senttimetristä puuta. Uuden sahalinjan valmistuttua pikkutukin sahausmäärä nousisi noin 200 000 kuutiometriin vuodessa.

    Nettomääräisesti pikkutukin käyttö kasvaisi Maukosen mukaan noin 60 000 kuutiometriä vuodessa, koska yritys lopettaisi näillä näkymin sahauksen Lieksan keskustan tuntumassa Rantakylän yksikössä.

    Uusi sahalinja rakennettaisiin Pankakoskentien varteen kauemmaksi Lieksan keskustasta.

    Investointisummaa Maukonen ei vielä paljasta, koska laskelmat ovat kesken.

    Anaika Woodin tuotanto on mennyt pääosin huonekaluteollisuuteen sekä liimapuupalkkien ja liimalevyjen raaka-aineeksi. Raaka-aineesta 70 prosenttia on ollut mäntyä ja 30 kuusta.

    Liimapuupalkkia Anaika Wood valmistaa Joensuussa Kiihtelysvaarassa.

    Yritys myi itävaltalaiselle Binderholz Nordicille liimapuupalkki- ja höyläystoiminnot Lieksan Kevätniemestä vuonna 2017.

    Artikkelin aiheet
    Anaika Wood
    Lieksa
    investointi
    sahateollisuus
    puunjalostus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle