• Saako dronea käyttää metsästyksessä? Entä saako metsästyskiellossa oleva henkilö osallistua karhunmetsästykseen? Poliisi vastaa

    Ennen metsästyskauden alkua Itä-Suomen poliisilaitos muistuttaa, ettei metsästys saa aiheuttaa vaaraa muille metsästäjille tai alueella liikkujille.
    Poliisin mukaan kuvauskopteria ei saa käyttää riistaeläimen hätyyttämiseen ja jäljittämiseen. Sen sijaan umpimähkäinen eläinten etsiminen laitteella ei ole kiellettyä.
    Poliisin mukaan kuvauskopteria ei saa käyttää riistaeläimen hätyyttämiseen ja jäljittämiseen. Sen sijaan umpimähkäinen eläinten etsiminen laitteella ei ole kiellettyä. Kuva: Juha Tanhua
    Metsä
    19.8.201914:55
    Matti Tuominen

    Karhun sekä vesilintujen metsästyskausi alkaa huomenna tiistaina.

    Ennen metsästyskauden alkua Itä-Suomen poliisilaitos muistuttaa, ettei metsästys saa aiheuttaa vaaraa muille metsästäjille tai alueella liikkujille. Karhu- ja erityisesti sorsajahdissa on lisäksi muistettava metsästyslain säännös, jonka mukaan eläintä ei saa ampua alle 150 metrin etäisyydellä asuinrakennuksesta ilman rakennuksen omistajan tai haltijan lupaa.

    Poliisi kertoo, että siltä on etukäteen tiedusteltu kantaa ja tulkintaa erilaisiin metsästykseen liittyviin kysymyksiin. Poliisilta on kysytty esimerkiksi sitä, voiko metsästyskiellossa oleva henkilö osallistua karhunmetsästykseen koiranohjaajana.

    Itä-Suomen poliisilaitoksen tulkinnan mukaan tämä ei ole mahdollista, koska kyse on pyyntitarkoituksessa tapahtuvasta metsästyksestä. Toinen kysymyksiä herättänyt aihe on kuvauskoptereiden eli droonien käyttö. Poliisilaitos tulkitsee lakia niin, että kyseessä on metsästyslaissa kielletty ilma-alus, jota ei saa käyttää riistaeläimen hätyyttämiseen ja jäljittämiseen. Umpimähkäinen eläinten etsiminen laitteella ei kuitenkaan ole kiellettyä, mutta saaliseläimen tai sen jälkien havaitsemisen jälkeen laitetta ei saa käyttää.

    Kolmas metsästäjiä askarruttanut asia on riistakameroiden käyttö. Poliisi huomauttaa, että kameroiden käyttö on luvallista, kunhan siihen on maanomistajan lupa. Kameran käyttö ei saa kuitenkaan loukata kenenkään yksityiselämää tai kotirauhaa, eikä toimintaan saa liittyä ravintohoukutinta kameran lähellä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle