• Erävalvojille ehdotetaan lisää toimintavaltuuksia – "Erävalvonnan toimintaympäristö on muuttunut"

    Valvontaviranomaisten toimivaltuuksiin ehdotetut muutokset tehostaisivat esityksen mukaan erävalvontaa ja lisäisivät luonnonvararikoksiin liittyvää kiinnijäämisriskiä.
    Esityksen mukaan viranomaisella olisi mahdollisuus jatkossa tarkastaa metsästäjän mukana olevissa tavaroissa kulkeva saalis.
    Esityksen mukaan viranomaisella olisi mahdollisuus jatkossa tarkastaa metsästäjän mukana olevissa tavaroissa kulkeva saalis. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Erä
    26.7.202311:00
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut esitysluonnoksen Metsähallituksen erävalvonnan tehostamisesta. Metsähallituksen erätarkastajat valvovat erävalvonnan piiriin kuuluvien lakien noudattamista valtion maa- ja vesialueilla. Esityksen tarkoituksena on laajentaa myös erätarkastajien toimivaltaa muualla kuin valtion hallinnassa olevilla alueilla.

    Erätarkastajien alueellista toimivaltaa halutaan laajentaa niin, että erätarkastajalla olisi erävalvontaan kuuluvaa yksittäistä tehtävää suorittaessaan oikeus liikkua myös toisen maa- ja vesialueella. Alueella olisi mahdollista myös käyttää toimivaltuuksia, jos se on välttämätöntä metsästystä, kalastusta, luonnonsuojelua tai luonnonvaraisten eläinten kohtelua koskevien säännösten noudattamisen valvomiseksi.

    Metsästys- ja kalastuslain noudattamisen valvonnasta vastaavien viranomaisten oikeutta saaliin tarkastamiseen ollaan myös laajentamassa.

    Laajennusta perustellaan sillä, että metsästys- ja kalastuslainsäädännön kehitys aiheuttaa uusia valvontatarpeita. Esimerkkinä mainitaan yleistyvät saalisilmoitusvelvollisuudet, saaliskiintiöt ja muut pyyntirajoitukset, jotka turvaavat riista- ja kalavarojen kestävää käyttöä. Lisäksi uhanalaisten ja rauhoitettujen lajien suojelua on tehostettu esimerkiksi seuraamussääntelyn kautta.

    Ministeriön esityksen mukaan valvontaviranomaisten toimivaltuudet eivät ole esityksen mukaan nykyisin riittävällä tasolla, sillä valvontaviranomaisella ei ole tällä hetkellä esimerkiksi oikeutta tarkastaa henkilön kantamuksia.

    Esityksen mukaan viranomaisella olisi mahdollisuus jatkossa tarkastaa, että henkilön kulkuneuvossa ja henkilön mukana olevissa tavaroissa oleva saalis ja pyyntivälineet ovat säännösten ja määräysten mukaisia.

    Tarkastusta ei kuitenkaan saisi tehdä sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muuten yllään. Edes poliisi ei voi suorittaa ilman rikosepäilyä henkilöntarkastusta sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on mukanaan olevissa tavaroissa.

    Erätarkastajille esitetään myös oikeutta antaa tässä tai muussa laissa säädettyä toimivaltuutta käyttäessään yksittäistapauksessa jokaista velvoittavia, erävalvontatehtävän toteuttamiseksi tarpeellisia käskyjä ja kieltoja. Käskyjen ja kieltojen noudattamisen tehostamiseksi niiden laiminlyönti säädettäisiin rangaistavaksi.

    Maa- ja metsätalousministeriö pyytää esitysluonnoksesta lausuntoja 18. syyskuuta mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi tekee erävalvontaa yhteistyössä muiden viranomaisten, kuten Rajavartiolaitoksen, Riistanhoitoyhdistysten sekä Metsähallituksen erävalvojien kanssa.

      Erä | Metsästysrikosvyyhtiä tutkiva rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen penää suurpedoista yhteiskunnallista keskustelua: ”Olisi tärkeää pohtia, mitä voitaisiin tehdä paremmin”

    • Metsähallituksen erävalvojat narauttivat viime vuonna 169 henkilöä tarvittavien lupien puutteesta.

      Erä | Kasvaneet kulut liikaa – Metsähallitus supistaa erävalvontaa kesällä

    • Erätarkastajat tarkastivat noin 10000 luonnossa liikkujaa vuoden aikana. Kuvassa metsästäjän aseen tarkastus.

      Erä | Metsähallituksen erätarkastajat narauttivat yli 500 luonnossa liikkujaa

    • Retkeilyn suosio kasvoi poikkeuksellisena vuonna. Myös kalastus lisääntyi valtion alueilla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

      Metsästäjät, kalastajat ja retkeilijät entistä lainkuuliaisempia – murheenkryyninä edelleen maastoliikenne

    • Erätarkastajat tarkastivat vuonna 2018 yhteensä 2085 metsästäjää. Rikkeitä todettiin yhteensä 77. Yli 96 prosentilla metsästäjistä oli metsästykseen liittyvät asiat kunnossa.

      Metsähallituksen ylitarkastaja: "Yhtään sakkoa ei ole kirjoitettu rikkomuksista, joissa metsästäjä olisi hyödyntänyt metsästyksessä lennokkia"

    Artikkelin aiheet
    erävalvonta
    toimivaltuudet
    Metsähallitus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    luonnonvararikokset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle