

Kerätyistä suden DNA-näytteistä on aikavälillä 1.8.2024–11.7.2025 tunnistettu yhteensä 19 eri koirasutta, joista yhdeksän on oletettavasti vielä elossa. Näistä Kaakkois-Suomessa elää seitsemän ja Länsi-Suomessa tiettävästi kaksi.
Riistakeskus esittää susien metsästykseen sadan yksilön kiintiötä, joista 26 on varattu kolmelle koirasusien esiintymisalueelle, joissa tiedetään olevan elossa olevia yksilöitä. Kiintiöllä varmistetaan metsästäjien oikeusturva tilanteissa, joissa saaliiksi päätyy koirasuden sijaan susi. Näiltä alueilta pyritään poistamaan koko lauma.
Kaakkois-Suomeen riistakeskus on esittänyt kiintiöaluetta, josta tarkoitus on pyytää 10 yksilöä. Tällä alueella on liikkunut jo pitkään koirasusia, joista osa on saatu jo poistettua. Tilanne kuitenkin vaihtelee päivittäin, koska sudet liikkuvat rajan molemmin puolin. Kaakkois-Suomen kiintiömetsästysalue rajautuu suuriin valtateihin ja itärajaan.
Myös Närpiöstä on saatu tuoreita näytteitä koirasudesta, joka on alunperin peräisin Ylämaan laumasta. Kiintiömetsästyksessä tälle alueelle on annettu kahdeksan suden kiintiö.

Peurainnevan alueelta Kurikasta on löydetty myös uusi koirasusiyksilö, joka on tiettävästi sukua Närpiön koirasudelle. Tämän vuoksi alueelle on ehdotettu kuuden suden poistoa.
Näiden lisäksi myös Kytäjältä (Hyvinkää-Loppi) saaduista ulostenäytteistä on saatu todettua yksi koirasusi. Alueen tilanne on vielä epäselvä, sillä kaikkia kerättyjä ulostenäytteitä ei ole vielä ehditty tutkia. Alueella on ollut myös turvallisuusongelmia, joten alueelle on osoitettu sen perusteella kahden yksilön kiintiö.
Koirasusialueita koskee oma erillinen kiintiö, jolla varmistetaan metsästäjien oikeusturva tilanteissa, joissa saaliiksi päätyy koirasuden sijaan susi.
Koirasusien metsästyksellä ei vaaranneta Suomen susikantaa, eikä niitä lasketa mukaan susikiintiöön. Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Ohto Salo muistuttaa, että koirasusi on haitallinen vieraslaji, joka pitäisi poistaa luonnosta monestakin syystä.
”Koirasusi risteää suden kanssa, mikä uhkaa susikannan puhtautta. Toisaalta risteymät voivat olla ihmistä sietävämpiä, mikä lisää konfliktiriskiä.”
”Ongelmalliseksi koirasuden poistamisen tekee se, että sitä ei voi ulkoisesti erottaa sudesta vaan koirasusi on erotettavissa varmuudella ainoastaan DNA-analyysin perusteella. Tämän takia on koirasusien poistamiseksi on ollut lähes välttämätöntä saada poikkeuslupa metsästäjän oikeusturvan varalta. Prosessi on kuitenkin osoittautunut hitaaksi, joten kiintiömetsästys toimii nyt hyvänä lisänä työkalupakissa”, Ohto Salo sanoo.
Kiintiömetsästys tuo myös lisää tietoa Suomen koirasusitilanteesta, sillä jokaisesta kaadetusta sudesta otetaan DNA-näyte.
”Saaliista otetuista DNA-näytteistä nähdään, onko taistelu vieraslajia vastaan voitettu vai paljastuuko jotakin uutta, kun kokonaisia laumoja poistetaan.”
”Osa analyyseistä voi kuitenkin valmistua vasta kiintiömetsästyksen päätyttyä. Jos uusia koirasusia havaitaan, poikkeusluvilla voidaan yhä puuttua asiaan”, Salo toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
