• EU vähentäisi avohakkuita ilmastoon vedoten

    Avohakkuiden ja hiilipäästöjen lisääntymisen välillä ei ole tieteellistä näyttöä. MTK ei pidä ehdotuksesta, sillä se puuttuu Suomen metsäpolitiikkaan.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    18.5.201207:01
    MT toimitus

    Euroopan komissio on antanut parlamentille ja neuvostolle maankäyttöä, sen muutosta ja metsätaloutta koskevan lakiehdotuksen.

    Ehdotuksen perusteluihin on kirjattu suositus avohakkuiden välttämisestä ja jatkuvan kasvatuksen suosimisesta hiilensidonnan nimissä.

    Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professorin Pekka Kaupin mukaan tasaikäisen metsän kasvatuksen epäedulliselle ilmastovaikutukselle ei ole tieteellistä näyttöä.

    Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:ssa kirjaus aiheuttaa vilunväristyksiä.

    Järjestöä huolestuttaa, että EU puuttuu ilmastopolitiikan varjolla liiaksi kansalliseen metsäpolitiikkaan.

    Metsänhoidollisia linjauksia komissiolta ei ole aiemmin tullut. On mahdollista, että ilmastopolitiikan sääntelyn kautta niitä tulee aiempaa enemmän.

    ”Maiden pitäisi saada itse päättää, miten metsiä käsitellään,” MTK:n metsäasiantuntija Janne Näräkkä vaatii.

    Komissiolta tullut ehdotus on ensimmäinen maankäyttöä, sen muutosta ja metsätaloutta eli niin sanottua Lulucf-sektoria koskeva lakiehdotus. Lailla pyritään täsmentämään maankäytön ja metsien roolia ilmastopolitiikassa.

    MTK pitää hyvänä asiana, että metsätalouden myönteinen rooli ilmastonsuojelussa sekä puun käytön edistäminen on kirjattu ehdotukseen.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    metsätalous
    ilmastopolitiikka
    avohakkuut
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle