• Metsähallitus ylitti tulostavoitteensa – ”Olemme eri tarpeiden yhteensovittamisen ammattilaisia”

    Metsähallitukselle viime vuosi oli ensimmäinen kokonainen uuden metsähallituslain mukainen toimintavuosi.
    Metsähallitus Metsätalous Oy kertoo panostavansa metsien monimuotoisuudessa erityisesti lahopuun ja haapojen määrään.
    Metsähallitus Metsätalous Oy kertoo panostavansa metsien monimuotoisuudessa erityisesti lahopuun ja haapojen määrään. Kuva: Keijo Kallunki
    Metsä
    1.3.201814:25
    Mari Ikonen

    Konsernin liikevaihto oli 328 miljoonaa euroa ja vuositulos 105,9 miljoonaa euroa. Metsähallitus tulouttaa valtiolle tuloksesta 92,7 miljoonaa euroa. Lisäksi Metsähallitus Metsätalous Oy maksaa tuloksestaan veroa 5,4 miljoonaa euroa.

    ”Tavoitteemme on kehittää valtion maa- ja vesiomaisuuden käyttöä niin, että se hyödyttää mahdollisimman hyvin koko yhteiskuntaa”, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen totesi torstaina konsernin kaikkien aikojen ensimmäisessä toimittajille suunnatussa tulosjulkistustilaisuudessa.

    Metsähallituksen pääliiketoiminnasta vastaa Metsähallitus Metsätalous Oy, jonka tulospaineet lisääntyvät tulevina vuosina. Viime vuonna yhtiö myi 5,7 miljoonaa mottia ainespuuta, kun kestävä hakkuumäärä olisi 6,29 miljoonaa mottia.

    Valtiolla on Kainuussa ja Lapissa runsaasti harvennusikäistä monikäyttömetsää, joka odottaa Pohjois-Suomen uusia kuitupuuta käyttäviä investointeja.

    ”Tukki menee kaupaksi aina”, sanoi Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula. Yhtiö myy ainespuun tehtaan portille kuljetettuna, joten puukauppojen kannattavuuteen vaikuttavat myös kuljetusmatkat.

    Valtion metsätaloutta arvostellaan milloin mistäkin: liian pienistä tai suurista hakkuumääristä, hakkuista väärissä paikoissa tai väärään aikaan, yhteentörmäyksista matkailuelinkeinon tarpeiden kanssa tai vaikkapa metsurien talvilomautuksista. Kansalaisjärjestöistä äänekkäimpiä kommentteja esittää ympäristöväki.

    ”Mutta keskustelua on käyty aina”, Kumpula sanoo ja viittaa vanhoihin lehtileikekokoelmiin Osaran aukkohakkuiden aikanaan saamasta kritiikkimyrskystä.

    ”Eri tavoitteiden, tarpeiden ja toiveiden yhteensovittaminen on Metsähallituksen ydintaitoja”, lisäsi viestintäjohtaja Terhi Koipijärvi, joka aloitti tehtävässään viime syksynä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle