
Metsäkonevalmistaja John Deere Forestry Oy aloittaa kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tiistaina 1. syyskuuta, yhtiön tiedote kertoo.
Yhteistoimintaneuvottelujen henkilöstövaikutuksen arvioidaan olevan yhteensä noin 190 henkilöä. Neuvottelut sisältävät sekä toimenkuvamuutoksia että irtisanomisia. Lisäksi yhtiö varautuu koko tuotantoa koskeviin lomautuksiin.
Yhteistoimintaneuvottelujen taustalla on yhtiön mukaan koronaviruspandemian aiheuttama poikkeustilanne, joka on johtanut markkinatilanteen heikkenemiseen.
John Deere on julkaissut myös uuden konserninlaajuisen toimintamallin muutoksen, jonka odotetaan tuovan organisaatio- ja tehtävämuutoksia myös Suomen organisaatioon.
John Deere Forestry työllistää Suomessa noin 760 henkilöä.
Yhtiön kotipaikka on Tampere, jossa sijaitsee metsäkoneiden tuotekehityskeskus ja Euroopan markkinointikeskus.
John Deere on maailman suurin metsäkonevalmistaja. Konsernin kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneet valmistetaan Joensuussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
