
Luonnonvaraisten lihaa syövien nisäkkäiden trikinellatartunnat ovat Suomessa melko yleisiä. Aiemmissa seurantatutkimuksissa noin joka kolmas tutkittu petoeläin on osoittautunut trikinellapositiiviseksi.
Eniten trikinellaa Ruokaviraston tutkimuksissa löydettiin viime vuonna supikoirista. Viime vuonna tutkituista 148 supikoirasta 41:llä löydettiin trikinellaa.
Suhteellisesti eniten trikinellatapauksia löytyi susista. Yhteensä 34 tutkitusta sudesta 20:llä oli tartunta.
Myös joka neljäs kettu ja joka viides ilves oli trikinellapositiivinen. Luonnonvaraisista villisioista ja karhuista ei löydetty viime vuonna yhtään tartuntatapausta. Villisikoja tutkittiin 256.
Ruokaviraston mukaan trikiinit eli trikinellat ovat lihaa syövien nisäkkäiden loisia, joita on löydetty lähes kaikkialta maailmassa. Trikinellatartunnan saanut eläin tai ihminen kantaa tartuntakykyisiä toukkia lihaksissaan vuosia tartunnan jälkeen. Lihassoluihin kapseloituneet toukat voivat säilyä tartuntakykyisinä useita kuukausia, jopa vuosia.
Ruokaviraston mukaan luonnossa trikinellat leviävät, kun lihaa syövät eläimet pyydystävät toisiaan tai syövät raatoja. Trikinellojen toukat aikuistuvat isäntäeläimen suolistossa.
Aikuismuotojen tuottamat toukat kulkeutuvat suolistosta veriteitse elimistön eri osiin, ensisijaisesti poikkijuovaisiin lihaksiin, mutta joskus myös esimerkiksi sydämeen ja keskushermostoon.

Myös ihminen voi saada tartunnan syötyään huonosti kypsennettyä ja tarkastamatonta lihaa, yleensä sianlihaa, makkaraa tai karhunlihaa, jossa on trikinellan toukkia. Ihmisessä infektio voi aiheuttaa kuumetta, lihaskipuja ja -turvotuksia 1–4 viikkoa tartunnasta. Tartunta voi johtaa jopa kuolemaan.
Vuonna 2022 trikinelloositapauksia ihmisessä raportoitiin Euroopan unionin alueella 39. Vuonna 2023 tapauksia oli 76. Huonosti kypsytetyn villisian liha muodostaa suurimman riskin saada trikinelloosi Euroopassa.
Suomessa viimeinen tavattu trikinelloositapaus ihmisellä on 1970-luvulta.
Suomessa viimeinen tavattu trikinelloositapaus ihmisellä on 1970-luvulta.
Trikinellaloisen pääsy elintarvikkeisiin estetään teurastettavien eläinten lihantarkastuksen yhteydessä. Suomessa kaikki teurastettavat eläimet, jotka ovat mahdollisia trikinellojen isäntäeläimiä tutkitaan trikinellatartunnan varalta. Näitä eläinlajeja ovat muun muassa sika, villisika, hevonen jakarhu.
Trikinellaloista kantavan eläimen ruho ja elimet hävitetään.
Lihan pakastaminen ei tuhoa kaikkien lajien toukkia. Sen sijaan lihan kuumentaminen yli 80 asteeseen tappaa kaikki trikinellat.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
