• Demokraatti: Ministeri Essayahin mukaan karhuasetus annetaan aikaisintaan keväällä

    Ministeriö haluaa keskittyä nyt susijahdin käynnistämiseen. Jahdin on tarkoitus alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen.
    Valiokunta velvoitti mietinnössään, että hallitus valmistelee karhun ja ilveksen kiintiömetsästyksen pikaisesti.
    Valiokunta velvoitti mietinnössään, että hallitus valmistelee karhun ja ilveksen kiintiömetsästyksen pikaisesti. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    10.12.202515:00
    Eija Vallinheimo

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta lisäsi metsästyslain muutosta koskevaan mietintöönsä suden lisäksi myös karhun ja ilveksen kiintiömetsästyksen.

    Lain käytäntöön soveltaminen edellyttää ministeriön asetusta, jolla määritellään tarkemmat esimerkiksi alueelliset metsästyskiintiöt.

    ”Keskitymme nyt kolmen sudenmetsästystä koskevan asetuksen antamiseen, jotta suden kannanhoidollinen metsästys voi edetä”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) totesi Demokraatille. Hänen mukaansa karhuasetus annetaan joka tapauksessa aikaisintaan keväällä.

    Valiokunta velvoitti mietinnössään, että hallitus valmistelee karhun ja ilveksen kiintiömetsästyksen erillisenä esityksenä hyvän lainvalmistelun sääntöjen mukaisesti riittävine kuulemisaikoineen.

    Sutta koskeva ministeriön asetus on jo lausuntokierroksella. Lausuntokierroksella olevan valtioneuvoston asetusehdotuksen mukaan yleiseksi suden metsästysajaksi ehdotetaan 1.12.—10.2. Sen ulkopuolella susi on rauhoitettu.

    Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta on tänään eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä.

    Demokraatti: Essayah: Ministeriö keskittyy nyt susijahdin käynnistämiseen – karhuasetus aikaisintaan keväällä

    Lisää aiheesta
    • Valiokunta sai mietintönsä valmiiksi viime tingassa sudenmetsästyksen alkua silmällä pitäen.

      Erä | Maa- ja metsätalousvaliokunta: Karhu ja ilves mukaan kiintiöllä metsästettäviin lajeihin

    • MTK on tyytyväinen siihen, että maa- ja metsätalousvaliokunta tarjoaa ratkaisut suurpeto-ongelmiin.

      Erä | MTK on tyytyväinen siihen, että maa- ja metsätalousvaliokunta tarjoaa ratkaisut suurpeto-ongelmiin

    • Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan esityksessä on EU-oikeuteen liittyviä ongelmia.

      Erä | Kovaa kritiikkiä metsästyslain muutosta kohtaan – SLL aikoo kannella Euroopan komissiolle, jos esitys tulee voimaan

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    ministeriön asetus
    maa- ja metsätalousministeriö
    susi
    karhu
    Metsästys
    Ministerit ja ministeristöt
    Petoeläimet (Carnivora)
    Politiikka
    Sari Essayah
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle