• Wolt syöksyi mukaan kuusikauppaan – joulukuusi kulkee monessa kaupungissa kotiovelle ilman erillistä kuljetusmaksua

    Havusen kasvattamien kotimaisten metsäkuusten hinnat vaihtelevat 40–50 euron paikkeilla
    Wolt kuljettaa joulukuusia kotiovelle Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa.
    Wolt kuljettaa joulukuusia kotiovelle Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    18.12.202113:46
    Katja Lamminen

    Kuljetuspalvelu Wolt on tehnyt uuden aluevaltauksen ryhtymällä kuljettamaan joulukuusia kotiovelle. Yritys mainostaa, ettei se peri kuusista erillistä kuljetusmaksua.

    Havusen kasvattamien kotimaisten, muotoonleikattujen metsäkuusten hinnat vaihtelevat 40–50 euron paikkeilla puun koosta riippuen. Myös kuusenjalan voi tilata kolmellakympillä.

    Kuuset kulkevat kotiovelle Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa. Wolt ottaa tilauksia vastaan 23.12. asti.

    Suurin osa Havusen kuusista kasvaa Forssassa, Tammelassa ja Etelä-Savossa Rantasalmella. Lisäksi Havunen hankkii kuusia usealta eri kasvattajalta. Havusen myyntipisteitä löytyy monista kaupungeista Helsingistä Rovaniemelle.

    Myös Havunen tekee kotiinkuljetuksia. Silloin pienimmän kuusen hinta on 35 euroa ja kuljetusmaksu 20 euroa.

    Artikkelin aiheet
    Wolt
    Havunen
    joulukuusi
    kotimainen tuote
    kotiinkuljetus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle