• ”Miljardi euroa olisi helppo jättää kotimaahan”

    Metsäenergiapäivän työnäytöksissä esiteltiin hakkeen valmistusta risutukeista kuudella eri laitteella. Markku Vuorikari
    Metsäenergiapäivän työnäytöksissä esiteltiin hakkeen valmistusta risutukeista kuudella eri laitteella. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    28.3.201415:00
    MT toimitus

    PADASJOKI (MT)

    ”Aloitetaan vaihtotasetalkoot. Suomeen tuodaan vuodessa 13 miljardilla eurolla energiaa. Miljardi siitä olisi helppo jättää kotimaahan”, julistaa Hakevuori Oy:n toimitusjohtaja Reijo Wuorio Askolasta.

    Viesti on suunnattu neljän puolueen eurovaaliehdokkaalle, jotka on kutsuttu paneelikeskusteluun keskelle energiapuukenttää. Yritykset ja metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme järjestivät metsäenergiapäivän Padasjoella keskiviikkona.

    ”Maalattua rautaa on turha tukea. Kun saatte hiilelle ja öljylle jarrua, me hoidamme loput. Koneita ja hakkureita on, kenttä on valmiina.”

    Hakevuori toimittaa vuodessa lähes miljoona kuutiometriä haketta lähinnä Uudenmaan voimaloihin. Lauhan talven vuoksi sitä on kulunut noin 10 prosenttia vähemmän kuin tavallisesti.

    Hakevuoren historiassa kuluva vuosi voi olla ensimmäinen, jolloin tuotanto laskee. Laitteiden ja puun riittävyydestä kasvu ei ole kiinni, Wuorion mukaan yhtiö voisi vaikka heti nostaa määrät puolitoista kertaa suuremmiksi.

    Ennakoitua pienempi hakkeen kulutus heijastuu energiapuumarkkinoille. Ylitarjonnan takia vain talvikorjuuseen soveltuvien ja muiden hankalasti saavutettavien työmaiden kauppa käy tahmeasti, ja energiapuun hinta laskee, sanoo Hakevuoren toimialajohtaja Markku Eskelinen.

    ”Varmaan kaikilla toimijoilla on jäänyt tavaraa terminaaleihin.”

    Paneelikeskustelijat Petri Sarvamaa (kok.), Riitta Myller (sd.), Pirkko Mattila (ps.) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk.) olivat hakeyrittäjän kanssa samaa mieltä hyvän ilmasto- ja energiapolitiikan suunnasta. Eroja ehdokkaiden välillä oli suosikkikeinoissa.

    Jäätteenmäki korosti Suomen omia veroratkaisuja.

    ”Kotimainen verotus on tärkeä tekijä. Siihen ei onneksi EU pysty vaikuttamaan.” Kehysriihen päätöstä pysäyttää turpeen veronkorotus hän piti oikean suuntaisena, mutta liian myöhäisenä.

    Sarvamaa lyttäsi EU:n energia- ja ilmastopolitiikan, joka on hänen mielestään täynnä markkinoita vääristävää sääntelyä.

    ”Vääristymät pahenee, loitonnutaan koko ajan järkevästä päätöksenteosta. Eurooppaa ei auteta sillä, että tapetaan kilpailukyky ja talous.”

    Toisin kuin Sarvamaa, Myller kannatti sääntelyä, esimerkiksi erillisen tavoitteen ylläpitämistä biopolttoaineille.

    Myller kiitteli hallituksen 600 miljoonan euron työllisyys- ja kasvupakettia. Se lupaa varoja biotalouteen esimerkiksi Finnveran rahoituksen kautta.

    Mattila korosti vakaan, hallituskaudet ylittävän energiapolitiikan tärkeyttä.

    ”Yrittäjät uskaltaisivat investoida, jos energiatavoitteet pidettäisiin yli hallituskausien.”

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotimainen energia
    energiahake
    biotalous
    energiapolitiikka
    Padasjoki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle