• Venäjän osuus hakkeen ja turpeen tuonnista viime vuonna yhä suuri, laski kuitenkin aiemmasta

    Havupuuhakkeen tuonti Virosta kasvoi viime vuonna, kertoo Tulli.
    Venäjän osuus hakkeen tuonnissa on ollut huomattava niin havupuuhakkeessa kuin lehtipuuhakkeessa. Arkistokuva.
    Venäjän osuus hakkeen tuonnissa on ollut huomattava niin havupuuhakkeessa kuin lehtipuuhakkeessa. Arkistokuva. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä
    18.3.202219:00
    Mia Jouslehto

    Venäjä oli viime vuonna yhä selkeästi suurin turpeen tuontimaa Suomeen. Venäjän osuus Suomeen tuodusta turpeesta oli Tullin tällä viikolla julkistamien tietojen mukaan 60,4 prosenttia. Luku on laskettu tuonnin rahallisesta arvosta. Arvo oli prosentin pienempi kuin vuonna 2020.

    Viron osuus tuonnista oli 16,7 prosenttia. Ruotsista turvetta tuotiin 11,4 prosenttia. Tuonnin kokonaismäärä oli kuitenkin laskussa.

    Myös hakkeen tuonnissa Venäjän osuus oli merkittävä. Havupuuhaketta tuotiin Venäjältä 97 miljoonan euron arvosta. Sen osuus kokonaistuonnista 68,0 prosenttia. Tuonti Venäjältä laski viime vuonna 10 prosenttia.

    Viron osuus havupuuhakkeen tuonnista oli 16,5 prosenttia. Havupuuhaketta tuotiin maasta 24 miljoonan euron arvosta, mikä oli 16 prosenttia vuotta 2020 enemmän. Latvian osuus havupuuhakkeen tuonnista oli 13,9 prosenttia.

    Havupuuhaketta tuotiin Suomeen viime vuonna yhteensä 143 miljoonan euron arvosta. Määränä se oli lähes 2,4 miljoonaa tonnia.

    Lehtipuuhaketta puolestaan tuotiin Suomeen viime vuonna 32 miljoonan euron arvosta. Tuonnin arvo laski 5,2 prosenttia vuodesta 2020. Määrä laski hivenen, noin 630 tuhanteen tonniin. Lehtipuuhakkeesta Venäjältä tuli viime vuonna 89 prosenttia hakkeen arvosta laskettuna. Latvian osuus tuonnista oli kuutisen prosenttia ja Viron kaksi prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    haketuonti
    turpeentuonti
    Venäjä
    Viro
    Tulli
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle