• Lappi lyttäsi Metsähallituslain luonnoksen

    Lapin kunnat ja saamelaisyhteisöt olivat yksimielisiä, että Metsähallituslain uudistus ei voi edetä esitetyssä muodossa.
    Savukosken kunnan lisäksi ainakin Pelkosenniemi ja Ranua nostivat Rovaniemen kuulemistilaisuudessa esiin huolensa lakiuudistuksen vaikutuksista yhteisöverotuloihin.
    Savukosken kunnan lisäksi ainakin Pelkosenniemi ja Ranua nostivat Rovaniemen kuulemistilaisuudessa esiin huolensa lakiuudistuksen vaikutuksista yhteisöverotuloihin. Kuva: Timo Lindholm
    Metsä
    23.10.201520:13
    Suvi Jylhänlehto

    ROVANIEMI (MT)

    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sai perjantaina vastaansa suorasanaisen Lapin kansan.

    Lapin liitto, kunnat, saamelaisyhteisöt ja lähes kaikki muutkin lausunnon esittäneet tahot, joita oli yli 30, antoivat Metsähallituslain uudistusluonnokselle täystyrmäyksen.

    Ennen kaikkea paheksuttiin kuulemiskierroksen aikataulua, joka lausujien mukaan ei ollut riittävä demokratian toteutumisen kannalta. Kunnissa lausuntoja ei ehditty hyväksyttää hallituksella.

    Yhteistyötä kehuttiin

    Useat kunnanjohtajat kiittivät Metsähallituksen pääjohtajaa Esa Härmälää, joka esitti tilaisuudessa kriittisiä arvioita lakiuudistuksesta.

    Pellon kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Kuusijärvi pelkäsi monen muun tavoin, että metsätalousliiketoiminnan yhtiöittäminen vesittäisi hyvän yhteistyön, joka vallitsee Metsähallituksen paikallisten työntekijöiden sekä matkailualan ja poronhoitajien välillä.

    "Metsien monikäyttö on varmistanut hyvän vuoropuhelun. Jos Metsätalous Oy keskittyy vain rahantekoon, se aiheuttaa ristiriitoja ja vaarantaa sahojen puuhuollon", Kuusijärvi sanoi.

    Lakiluonnoksesta on poistettu työllisyyden edistämistä vaativa velvoite. Sitä moni arvosteli.

    "Omat metsurit tuntevat alueen erityispiirteet parhaiten", kolttien luottamusmies Tanja Sanila totesi.

    Tiilikainen rauhoitteli, että vaikka työllistämisvelvoite osakeyhtiöltä poistettaisiin, metsätalous työllistäisi silti paikallisia. Hän lupasi myös pohtia, miten muutoksista huolimatta pystyttäisiin säilyttämään hyvä vuorovaikutus, joka Metsähallituksen ja ympäröivän yhteiskunnan välillä on.

    Maaliskuussa voimaan?

    Ministeri aikoo nyt tutustua lausuntoihin. Hallitus harkitsee sitten, missä muodossa Metsähallituslain uudistusta viedään eteenpäin.

    Maa- ja metsätalousministeriön tavoite oli, että hallituksen esitys valmistuisi lokakuussa ja sitä käsiteltäisiin loppuvuonna eduskunnassa. Uudistetun Metsähallituslain on tarkoitus tulla voimaan maaliskuussa.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallituslaki
    Lappi
    metsät
    saamelaisyhteisöt
    lakiuudistus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle