• Stora Enso suunnittelee noin miljardin euron investointia Ouluun – kartonkikoneesta odotetaan päätöstä tämän vuoden aikana

    Investointi lisäisi kuitupuun kulutusta Oulussa noin miljoona kuutiometriä.
    Ouluun suunnitellun kartonkikoneen vuosikapasiteetti olisi 750 000 tonnia päällystettyä taivekartonkia, päällystettyä valkaisematonta pintakartonkia ja muuta pintakartonkia.
    Ouluun suunnitellun kartonkikoneen vuosikapasiteetti olisi 750 000 tonnia päällystettyä taivekartonkia, päällystettyä valkaisematonta pintakartonkia ja muuta pintakartonkia. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä
    23.2.202210:18
    Juha Kaihlanen

    Stora Enso käynnistää kannattavuusselvityksen Oulun tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen muuntamisesta suuren mittakaavan kuluttajakartonkilinjaksi.

    Mikäli kannattavuusselvityksen lopputulos on positiivinen, investointipäätös voitaisiin tehdä vuoden 2022 loppuun mennessä, ja tuotanto voisi alkaa vuonna 2025, yhtiön tiedote kertoo.

    Mahdollinen Oulun-investointi kohdistuisi laadukkaiden vähähiilisten pakkausten segmenttiin, eli elintarvikepakkauksissa, kuten pakaste-, kylmä- ja juomatuotteissa, sekä esimerkiksi lääke- ja kosmetiikkapakkauksissa käytettäviin kartonkeihin. Kannattavuusselvityksessä tarkastellaan myös, miten muuntaminen edistäisi Stora Enson tieteeseen perustuvia tavoitteita vähentää toimintansa hiilidioksidipäästöjä.

    ”Investointi auttaisi vastaamaan kasvavaan asiakaskysyntään muovia korvaavissa elintarvikepakkauksissa. Selvitämme mahdollisen muunnoksen kannattavuutta ja miten saisimme hyödynnettyä synergiat nykyisen tuotannon kanssa mahdollisimman hyvin ja luotua Ouluun nykyaikaisen suuren mittaluokan tehtaan. Vahvan kysynnän lisäksi pystymme nojaamaan kokeneeseen tiimiin ja oppeihin Oulussa jo toteutetusta ensimmäisen koneen tuotantosuunnan muutoksesta, joka on edellä asetetuista kannattavuustavoitteista”, sanoo pakkauskartonkidivisioonan (Packaging Materials) johtaja Hannu Kasurinen.

    Mahdollinen investointi kasvattaisi vuosittaista liikevaihtoa arviolta noin 800 miljoonaa euroa kapasiteetin täyskäytössä.

    Investoinnin pääomakustannukset olisivat arviolta 900–1 000 miljoonaa euroa vuosina 2023–2026.

    Investointi käsittäisi entisen paperikoneen ja arkittamon muuntamisen, ja siihen kuuluisi myös puunkäsittelyn uudistamista, valkaistua kemihierrettä (bctmp) valmistava laitos, biopolttoainekattila ja jätevesien käsittelytekniikkaa.

    Investointi lisäisi kuitupuun kulutusta Oulussa noin miljoona kuutiometriä, hyödyntäen Veitsiluodon tehtaan sulkemisen jälkeen vapautuneita määriä. Investoinnin myötä voitaisiin työllistää 150−200 uutta työntekijää, sisältäen logistiikan ja kunnossapidon. Investoinnissa hyödynnettäisiin yhtiön omaa kemiallisen sellun tuotantoa, mikä vähentäisi Stora Enson riippuvuutta markkinasellusta noin 300 000 tonnia vuodessa.

    Muunnetun koneen vuosikapasiteetti olisi 750 000 tonnia päällystettyä taivekartonkia, päällystettyä valkaisematonta pintakartonkia ja muuta pintakartonkia.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulu
    investointi
    kartonki
    teollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle