• Vuoden metsäteko edistää työhyvinvointia

    Metsätalouden työhyvinvoinnin kehittämisohjelma on vuoden metsäteko. Metsämiesten säätiö on jakanut tänä vuonna yhteensä 320 000 euroa 12:ta eri hyvinvointihankkeeseen.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    24.4.201315:12
    MT toimitus

    ”Rahoitetut hankkeet eivät ole niinkään tutkimuksia, vaan tarkoitus on konkreettisesti lisätä työhyvinvointia levittämällä ja vaihtamalla hyviä käytäntöjä metsätalouden eri organisaatioiden ja työpaikkojen kesken”, Metsämiesten säätiön asiamies Ilari Pirttilä kuvailee.

    Hyvinvointihankkeita on Pirttilän mukaan suunnattu esimerkiksi metsäkoneyrittäjille. Heille on pyritty järjestämään yhteistä työterveyshuoltoa.

    ”Lisäksi on tuettu Etelä- ja Länsi-Suomen alueen metsänhoitoyhdistyksiä sekä metsäkeskusta. Tarkoitus on edistää työntekijöiden motivaatiota ja muutosjohtamista metsäkeskuksen organisaatiouudistuksen ja mhy-kentän uudistuksen aikana”, Pirttilä kertoo.

    Metsämiesten Säätiö otti kaksi vuotta sitten metsätalouden työhyvinvoinnin lähivuosien kärkihankkeekseen ja käynnisti laajan työhyvinvoinnin kehittämisohjelman. Vuonna 1948 perustetun säätiön perustehtäviä on aina ollut metsäalan kehittäminen sekä metsäalalla toimivien ihmisten henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistäminen.

    Vuoden metsäteko 2013 -palkinto luovutettiin Metsämiesten Säätiölle keskiviikkona Finlandia-talolla Helsingissä. Valinnan tekivät Metsänhoitajaliitto ja Nordea, jotka ovat yhdessä jakaneet Vuoden metsäteko -palkintoa vuodesta 1995 lähtien.

    ”Metsämiesten säätiö on oivaltanut, että ihminen ja metsä ovat kaksi Suomen keskeisintä voimavaraa. Ne ovat myös menestystekijät, joilla voimme kansakuntana pärjätä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa”, sanoi Metsänhoitajaliiton hallituksen puheenjohtaja Tuula Jusko luovuttaessaan palkintoa.

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    työhyvinvointi
    Metsämiesten Säätiö
    Vuoden metsäteko
    Metsänhoitajaliitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle