• Hintaneuvottelut sujuvat tahmeasti

    Metsä
    23.1.201315:00
    Sari Penttinen

    Paperintuottajien ja -ostajien väliset hintaneuvottelut sujuvat tahmeasti etenkin Euroopassa, kertoo sellun ja paperin hintatietoja keräävä Foex.

    Tuottajat yrittävät ajaa hinnankorotuksia kustannus- ja kannattavuussyistä. Ostajat vastustavat korotuksia samoista syistä. Ylituotanto lähes kaikissa paperilajeissa tekee korotusyrityksistä kovaa taistelua.

    Paperiteollisuuden tuotantotilastot joulukuulta eivät ole vielä valmiit. Marraskuun tilastojen mukaan tuotanto on pienempää kuin lokakuussa mutta suurempaa kuin koko vuoden keskiarvo.

    Havusellun kulutus kasvoi Euroopassa 6 prosenttia, sen tonnihinta asettui 612 euroon.

    Brasilialainen Eldoradon sellutehdas on toimittanut ensimmäisen erän lehtisellua kotimarkkinoille ja Yhdysvaltoihin, Eurooppaan lehtisellua ei vielä ole saapunut. Lehtisellutonni maksoi viime viikolla 586 euroa.

    Kevyesti päällystetty paperi on yksi heikoimmin menestyvistä paperilajeista, sen tuotanto vähentyi 7 prosenttia viime vuoden 11 kuukauden aikana. Tonni aikakauslehtipaperia maksoi 684 euroa.

    Yksi parhaiten pärjäävistä paperilajeista on päällystetty puuvapaa. Se on pärjännyt, sillä esimerkiksi suoramarkkinointi ei ole vähentynyt yhtä paljon kuin sanomalehti- ja aikakauslehtimarkkinointi. Se maksoi 688 euroa tonnilta viime viikolla.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    paperiteollisuus
    hintaneuvottelut
    sellu
    Eurooppa
    Foex
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle