• Ruotsin Metsäyhdistys pyysi kuvia erikoisenmuotoisista puista – katso hätkähdyttävät otokset täältä

    Metsässä liikkujat ikuistivat esimerkiksi hirvenpään muotoisen kuusen.
    Jämtlantilainen kuusi on kasvanut ihmismäiseen muotoon.
    Jämtlantilainen kuusi on kasvanut ihmismäiseen muotoon. Kuva: Joel Olsson
    Metsä|Metsä
    20.10.202322:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsin Metsäyhdistys kehotti kolmatta vuotta peräkkäin ihmisiä menemään metsään etsimään ja kuvaamaan kummallisia puita. Ja toden totta: kuvasaalis on häkellyttävä.

    Metsässä liikkujat ikuistivat muiden muassa hirvenpään muotoisen kuusen Taalainmaalta, kaksijalkaisen männyn Västmanlandista ja pyllypahkan Gotlannista. Olipa yksi puu kasvanut oksalle jääneen kahvipannunkin sisään.

    Kahvipannu lienee jäänyt puunoksalle Ruotsin Lapissa.
    Kahvipannu lienee jäänyt puunoksalle Ruotsin Lapissa. Kuva: Martin Ström

    ”Vuoden omituisimpien puiden joukossa on sekä todellisia selviytyjiä, jotka ovat löytäneet uusia tapoja elää kasvupaikallaan, että monia hauskoja muodostelmia, jotka saavat hymyn metsässä kävelijöiden kasvoille”, luonnehtii Metsäyhdistyksen vastuullisuuspäällikkö Karin Fällman Lillqvist.

    Puukin voi hymyillä. Kuva Helsinglandista.
    Puukin voi hymyillä. Kuva Helsinglandista. Kuva: Helen Löfgren

    Oudot puut voivat syntyä monella eri tavalla: eläimet ovat saattaneet vaurioittaa niitä nuorena, puuhun voi olla kasvanut esineitä tai puut ovat kasvaneet joiltain osin kiinni toisiinsa. Puussa voi olla myös geneettisiä vikoja tai se voi kärsiä sairaudesta.

    Onneksi metsänomistajat jättävät erikoiset puut yleensä rauhaan, semminkin kun niillä ei ole puuntuotoksellista arvoa.

    Kaksijalkainen mänty Västmanlandista.
    Kaksijalkainen mänty Västmanlandista. Kuva: Inger Thörnqvist

    ”Vastuullinen metsänhoito tarkoittaa erilaisten arvojen näkemistä ja hyödyntämistä metsässä. Erikoiset puut ovat hauskoja muistutuksia siitä, että metsällä on myös meille ihmisille tärkeitä kokemusarvoja. Lisäksi näillä puilla on usein korkeita luontoarvoja, koska niiden annetaan jäädä metsään ikääntymään rauhassa”, Karin Fällman Lillqvist sanoo.

    Skogssällskapetin sivuilla voit tutustua Ruotsin maakuntien kummallisten puiden kärkeen. Kuvia on parikymmentä, ja niitä on lisää edellisvuosilta. Kuvat voi ladata yksitellen, mutta helpoimmin ne näkee sivun alalaidan kuvakarusellista.

    Hirvenpäänmuotoinen kuusi Taalainmaalta.
    Hirvenpäänmuotoinen kuusi Taalainmaalta. Kuva: Margaretha Sandin
    Lisää aiheesta
    • Turun yliopistossa työskentelevä Ari Karhilahti on kohdannut monia metsien kummajaisia. Mukuramännyn rungossa mukuroita voi olla harvassa tai vieri vieressä.

      Tunnetko metsien mutantit? Erityisesti kuusella on paljon erikoismuotoja

    • Pyhäkankaan karsikko sijaitsee vanhan ruumistien varrella. Puiden runkoihin on kaiverrettu nimikirjaimia ja kuolinvuosia.

      Karhunkallopuu, uhripetäjä, seitapuu – tunnetko nämä pyhät ja erikoiset puut?

    • Metsäpuutarhan rajalla virtaa puro, joka Eero Soinion mukaan on nyt poikkeuksellisen vähävetinen.

      "Tämä on hitaan miehen harrastus" – Metsäpuutarhaa hartaasti kasvattava Eero Soinio kertoo suosikkilajeistaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa