• Stora Enso myi Venäjällä kolme aaltopahvipakkaustehdastaan

    Ostajina ovat paikalliset johtajat.
    Stora Enso ilmoitti maaliskuun alussa lopettavansa kaiken tuotannon ja myynnin Venäjällä toistaiseksi. Huhtikuun lopulla yhtiö kertoi myyvänsä kaksi Venäjällä sijaitsevaa sahaansa ja puunhankintansa paikalliselle johdolle.
    Stora Enso ilmoitti maaliskuun alussa lopettavansa kaiken tuotannon ja myynnin Venäjällä toistaiseksi. Huhtikuun lopulla yhtiö kertoi myyvänsä kaksi Venäjällä sijaitsevaa sahaansa ja puunhankintansa paikalliselle johdolle. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.5.202209:24
    Juha Kaihlanen

    Stora Enso on myynyt kolme Venäjällä sijaitsevaa aaltopahvipakkaustehdastaan. Yhtiön Lukhovitsyn, Arzamasin ja Balabanovon pakkaustehtaat on myyty paikalliselle johdolle, Stora Enson tiedote kertoo.

    Stora Enson arvion mukaan paikallinen omistus tarjoaa vastuullisemman pitkän aikavälin ratkaisun näille liiketoiminnoille ja niiden työntekijöille Venäjän markkinoiden epävarmuuden vuoksi.

    Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta Stora Enson vuotuiseen liikevaihtoon tai operatiiviseen liiketulokseen.

    Myytyjen liiketoimintojen heikentyneiden liiketoimintanäkymien vuoksi Stora Enson ensimmäisen neljänneksen tulokseen kirjattiin 35 miljoonan euron arvonalentumistappio.

    Tämän lisäksi IFRS-standardien mukainen tappio kaupasta on noin 55 miljoonaa euroa, joka koostuu pääasiassa myyntipäivänä kirjattavista valuuttakurssimuutosten oikaisuista. Kulut sisältyvät vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin.

    Pakkausyksiköt sijaitsevat Lukhovitsyssa, Arzamasissa ja Balabanovossa ja ne työllistävät noin 620 henkilöä.

    Tehtaiden vuotuinen tuotantokapasiteetti on yhteensä 395 miljoonaa neliömetriä aaltopahvipakkauksia. Tehtaat tuottavat pakkauksia pääasiassa päivittäistavarakaupan, remontoinnin, makeisten ja lemmikin ruokien pakkaustarpeisiin Venäjän markkinalle.

    Stora Enso ilmoitti 2.3.2022 lopettavansa kaiken tuotannon ja myynnin Venäjällä toistaiseksi. Lisäksi yhtiö ilmoitti 25.4.2022 myyvänsä kaksi Venäjällä sijaitsevaa sahaansa ja puunhankintansa paikalliselle johdolle.

    Lue lisää:

    Stora Enso myy kaksi sahaansa ja puunhankintansa Venäjällä

    Stora Enso voi joutua rajoittamaan tuotantoa puun tuonnin loppuessa Venäjältä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa