Isomäki: Puupohjaiset hiilikuidut voisivat pelastaa valtameret kaivostoiminnalta

Vuonna 2019 yhdysvaltalaiset tutkijat nostivat valtameren pohjalta 347 000 erilaista pohjaeläintä. Yllättäen vain joka viides niistä kuului johonkin tieteen ennestään tuntemaan lajiin.

Suurin osa luonnon monimuotoisuudesta on valtamerissä. Pelkästään syvän meren pohjalla elää mahdollisesti yli sata miljoonaa eri lajia. Uuden lajin tunnistaminen pohjoiselta havumetsävyöhykkeeltä on nykyään harvinainen tapaus, mutta valtameristä löytyy edelleen kokonaisia uusia luokkia. Biologiassa esimerkiksi ”linnut” on luokka, samoin nisäkkäät, kalat tai matelijat.

Valtamerien luonnon kolme suurinta uhkaa ovat meriveden happamoituminen, ilmaston lämpeneminen ja merenalainen kaivostoiminta.

Kolmannes ilma­kehään laskemastamme hiilidioksidista liukenee meriin hiilihappona. Kaikki maapallolle viimeisten 55 miljoonan vuoden aikana kehittyneet korallit kuolevat nykymenolla happamoitumisen seurauksena ennen vuotta 2100. Niiden mukana menetettäisiin ainakin neljännes matalan meren lajistosta, mukaan lukien useimmat ihmisen kannalta tärkeät kalat.

Napa-alueille muodostuvat, vuoroin jäätyvät ja vuoroin sulavat jäät pitävät syvän merenpohjan hapellisena. Niiden ansiosta syntyy raskasta mutta runsashappista, meren pohjalle vajoavaa vettä. Aina kun ilmasto on maapallon pitkän historian aikana lämmennyt niin paljon, että syvän veden muodostuminen napa-alueilla on tyrehtynyt, yli 90 prosenttia merenpohjan eliöistä on kuollut sukupuuttoon.

Yhä useammat kaivosyhtiöt haluaisivat hyödyntää merenpohjan kuumien lähteiden, merivuorten pintakerroksen sekä niin sanottujen noduulikenttien arvometalleja.

Noduulikentillä on pitkän ajan kuluessa merivedestä saostuneita möhkäleitä, joiden painosta kaksi tai kolme prosenttia on kuparia, nikkeliä ja kobolttia. Hehtaaria kohti arvometalleja on muutamasta tonnista jokuseen sataan kiloon, mutta noduulikenttien yhteenlaskettu pinta-ala on neljä miljardia hehtaaria. Merivuorien pinnalle saostuneet metallikuoret ovat nekin kovin ohuita, mutta niitä on yhteensä 25 miljoonaa.

Kukaan ei tiedä, paljonko endeemisiä eli pelkästään yhdessä paikassa asustavia lajeja merivuorilla elää. Sama pätee syvän meren pohjaan ja merenpohjan kuumien lähteiden ympäristöön. Kukaan ei myöskään tiedä, miten paljon hiilidioksidia merenalainen kaivostoiminta vapauttaisi merivuorien, kuumien lähteiden ja noduulikenttien liejukerroksista.

On kuitenkin selvää, että jos nämä ekosysteemit tuhotaan, ne eivät enää poista merivedestä siihen liuennutta hiiltä. Tällöin kumpuamisalueilla ylös tuleva syvä merivesi toisi mukanaan ilmakehään aiempaa enemmän hiilidioksidia.

Meidän täytyy löytää vaihtoehtoja merenalaiselle kaivostoiminnalle. Yksinkertaisin keino olisi korvata mahdollisimman suuri osa metalleista puupohjaisilla hiilikuiduilla ja muilla uusilla, puusta tehdyillä materiaaleilla.

Esimerkiksi kalliit urheiluautot koostuvat jo pääosin öljypohjaisista hiilikuiduista. Normaalit autot käyttävät edelleen pääosin metalleja, koska se on halvempaa.

Monien tutkijaryhmien mukaan puuhun perustuva tuotanto laskisi hiilikuitujen hintaa niin paljon, että myös tavalliset autot voitaisiin valmistaa niistä. Tällöin uusista autoista tulisi merkittävä hiilinielu.

Suomalais-ruotsalainen metsäjätti Stora Enso on jo kehittänyt – ensimmäisenä maailmassa – puupohjaisten hiilikuitujen valmistukseen tarvittavan teknologian. Se ei kuitenkaan ole päässyt asiassa kunnolla eteenpäin, koska EU:n säännöt ovat kieltäneet vanhanmallisen yhteistyön valtioiden ja yksityisten yritysten välillä.

Pelkään, että jos EU ei tee tässä asiassa poikkeusta, tulevien sukupolvien tuomio on armoton. Uudet puuhun perustuvat materiaalit ovat avainteknologia, joka voisi estää kymmenien miljoonien eliölajien tuhoutumisen ja valtavien hiilimäärien vapautumisen ilmakehään.

Aarteen kolumnisti, metsänomistaja Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan ja tietokirjoistaan.