Metsäyhtiö SCA:n Östrandin-sellutehtaalla valmistellaan parhaillaan reilut miljardi euroa maksavaa sellutehtaan laajennusta. Kesällä 2018 käynnistyvä tehdas lisää merkittävästi kuitupuun kysyntää alueella. Kokoluokka vastaa Äänekoskelle nousevaa Metsä Groupin biotuotetehdasta.
SCA:n Tunadalin-sahalla otettiin juuri käyttöön huipputehokas sahalinja, ja Metsä Board vaihtoi Husumin-tehtaallaan paperikoneen kannattavamman taivekartongin tuotantoon. Saman tuotantosuunnan vaihdon on tehnyt Suomessa Kotkamills.
Teollisuuden satsaukset lupaavat hyvää ruotsalaisille metsänomistajille, joiden odotukset ja huolet ovat samankaltaisia kuin Suomessa. Investointien odotetaan lisäävän puun kysyntää. Huolia aiheuttavat myrskytuhot, kirjanpainaja sekä metsätilojen pirstoutuminen. Neuvonnassa, metsänhoidossa ja puukaupassa nojataan metsänomistajaorganisaatioihin. Erojakin silti löytyy.
Metsäteollisuudella on Ruotsissakin kasvunvaraa, sillä hakkuut ovat nyt noin 80 miljoonaa kuutiometriä ja metsien kasvu 120 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Naapurissa ollaan kuitenkin Suomea lähempänä puun kestävän käytön rajaa eli sitä, miten paljon kasvusta voi hakata, kun otetaan huomioon suojelu ja muut käyttörajoitukset.
Tätä joutuvat miettimään myös isoja investointeja tekevät metsäyhtiöt.
Verrattuna Suomeen yhtiöillä on paljon omia metsiä. Esimerkiksi SCA saa valtaosan tehtaillaan käyttämästään puusta omista metsistä, joita hoidetaan tehokkaasti. Pitkällä tähtäyksellä SCA valmistautuu puun tarpeen kasvuun lisäämällä nopeakasvuisen kontortamännyn osuutta metsissään.
Östrandin uuden sellutehtaan puuhuolto vaatii lisäostoja myös yksityismetsistä. Se merkitsee paikallista hintakilpailua. SCA:n Forest Products -osaston viestintäjohtaja Björn Lyngfelt uskookin alueen metsänomistajien hyötyvän SCA:n laajenevan puunhankinnan myötä lisääntyvästä ostajien hintakilpailusta.
Ruotsissa neljä suurinta metsänomistajien osuuskuntaa kattaa lähes koko maan. Suomen metsänhoitoyhdistyskentästä poiketen organisaatioilla on laajaa omaa puunjalostusta. Eteläisessä Norlannissa toimivalla Norrskogilla on kolme sahaa, Etelä-Ruotsissa toimivalla Södralla myös sellutehdas.
”Omalla tuotannolla puolustetaan puusta maksettavia hintoja”, sanoo Norrskogin tiedottaja Rolf Edström.
Jäsenet voivat myydä puuta myös muille puun ostajille. Esimerkiksi metsänomistaja Åsa Eriksson kertoo metsätilansa osallistuneen vuoden 2011 myrskypuiden yhteismyyntiin. Muuten 300 metsähehtaaria omistava maitotila on luottanut Norrskogiin, jolta hankitaan myös metsänhoidon palveluja.
Ruotsin metsätilat ovat suomalaisia suurempia. Norrskogin jäsenten tilakoko on keskimäärin reilut 70 hehtaaria, Etelä-Ruotsissa keskikoko on 50 hehtaaria. Kaikkiaan yksityismetsänomistajat omistavat puolet metsämaasta. Maan yksityismetsät kuuluvat PEFC-ryhmäsertifiointiin.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2016.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
