• Ranuan karhutheräsivät talviunilta

    Metsä
    25.2.201315:00
    STT

    Ranuan eläinpuiston ruskeakarhuilla on jo kevättä rinnassa. Palle-Jooseppi sekä nuoripari Jehu ja Malla ovat jo heränneet talviuniltaan. Karhut pääsivät nuuskimaan kevättalven tuulia, kun pesäluukut aukaistiin tiistaina.

    Karhut kömpivät pesistään hieman normaalia aikaisemmin, sillä yleensä ne heräilevät maaliskuun alussa.

    ”Palle-Jooseppi on totutusti ollut ensimmäinen herääjä, ja Pallen poika Jehu näyttää tulleen isäänsä, sillä tänä vuonna juuri Jehu antoi ensimmäisenä heräämisen merkkejä”, kertoo intendentti Mari Heikkilä tiedotteessa.

    Nuori karhupariskunta tapasi toisensa pitkän talven jälkeen. Heikkilän mukaan Malla muistutti Jehulle, kuka aitauksessa määrää.

    ”Jehu ja Malla saavuttavat pian lisääntymisiän. Aika näyttää, tuleeko Ranualle lähivuosina pikkukarhuja.”

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ranuan eläinpuisto
    ruskeakarhu
    talviuni
    eläinten heräily
    Ranua
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle