• Karhu hyökkäsi metsästysseurueen kimppuun Ruotsissa

    Karhun hyökkäys vei kaksi metsästäjää sairaalahoitoon. Toisen haavoittuneet vammat ovat SVT:n mukaan vakavia.
    Ruotisissa metsästäjien kimppuun käynyt karhu kuoli välikohtauksessa. Kuvituskuva.
    Ruotisissa metsästäjien kimppuun käynyt karhu kuoli välikohtauksessa. Kuvituskuva. Kuva: Jussi Nukari
    Metsä|Metsästys
    21.8.202318:45
    Henna Lääveri

    Karhu kävi metsästysseurueen kimppuun Ruotsin Ljusdalissa, kertoo SVT Nyheter.

    SVT:n tietojen mukaan kaksi ihmistä on viety sairaalaan. Toisen loukaantuneen henkilön vammat ovat vakavia.

    Alueen lääninhallituksen edustaja Sandra Wahlundin mukaan metsästäjien kimppuun hyökännyt karhu kuoli välikohtauksen yhteydessä.

    SVT Gävleborgin tavoittaman lääninhallituksen työntekijän Hans Blomgrenin mukaan loukkaantuneet saivat apua onnettomuuspaikalla.

    Blomgrenin sanoo, ettei onnettomuuden tapahtumapaikasta ei anneta tarkempia tietoja. Sijainnin on kerrottu olevan kunnan pohjoisosassa.

    Jaktjournalen -lehden mukaan hyökännyt karhu oli 140 kilon painoinen naaras.

    Alueen metsästäjät ovat olleet tapauksen suhteen vähäsanaisia.

    ”Tästä tullaan puhumaan joka tapauksessa paljon, joten en itse halua sanoa tästä sanaakaan", kommentoi eräs metsästäjä SVT:lle.

    SVT tavoitti maanantai-iltana karhun kohdanneen metsästysseurueen johtajan Johnny Sjöblomin.

    ”Tapaus on hyvin valitettava. Se saa minut voimaan pahoin ja ajatukset pyörivät päässäni. Tämä olisi voinut käydä kenelle tahansa.”

    Syksyn karhujahti käynnistyi Ruotsissa maanantaina. Gävleborgin läänissä kaatolupa on myönnetty 140 karhulle.

    22.8.2023 klo 16.00 Juttuun lisätty Jaktjournalen-lehden lisätiedot karhusta.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna karhun metsästyksessä oli laajalla alueella Itä-Suomessa valitusten seurauksena välivuosi.

      Erä | MT seuraa karhunmetsästystä – jo ensimmäisenä jahtipäivänä kaadettiin noin 30 karhua

      Tilaajalle
    • Itä-Suomen poliisi valvoo alkavaa karhun metsästystä yhdessä muiden viranomaisten kanssa myös tänä vuonna.

      Erä | Karhukantaa harvennetaan sunnuntaina käynnistyvässä karhujahdissa reilulla sadalla kontiolla

    • Montanassa useampi ihminen on kuollut karhun kynsissä lähivuosina. Kuvituskuva suomalaisesta karhusta.

      Eläimet ja kasvit | Nainen kuoli karhuhyökkäyksessä Yhdysvalloissa − kuolinpaikka on suosittu retkeilykohde

    • Poliisin mukaan alueet tarkistettiin suurriistavirka-avun avustuksella, mutta karhuista ei saatu havaintoa. Arkistokuva.

      Erä | Kuopion karhuista annettu vaaratiedote peruttu – karhuista ei saatu havaintoa

    Artikkelin aiheet
    karhu
    metsästysonnettomuus
    Ruotsi
    Ljusdal
    SVT Nyheter
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen