• Metsätalous muuttuvassa ilmastossa – Onko metsänomistajalla syytä huoleen?

    Ilmastonmuutokseen sopeutumista parantavat toimet eivät ole ristiriidassa monimuotoisuuden lisäämisen kanssa.
    Myrsky kaatoi puita Rokualla vuosi sitten heinäkuussa. Kuvituskuva.
    Myrsky kaatoi puita Rokualla vuosi sitten heinäkuussa. Kuvituskuva. Kuva: Reijo Haukia
    Metsä|Metsäpolitiikka
    8.8.202211:30
    Yliö
    Erno Järvinen

    Ilmastonmuutokseen liittyvät sään ääri-ilmiöt kuten rankkasateet, myrskytuulet, pitkät helle- ja pakkasjaksot ja isot lumimäärät vaikuttavat myös metsiin ja metsätalouteen. Laajoja hyönteistuhoja on jo nähty sekä Keski-Euroopan että Pohjois-Amerikan metsissä, ja Euroopassa roihuaa tälläkin hetkellä useita laajoja metsäpaloja.

    Metsänomistajia varmasti mietityttää, voiko vastaavaa tapahtua myös Suomessa ja millä keinoin tuhoja olisi mahdollista ehkäistä.

    Avainsanat varautumisessa ovat metsien terveys ja oikea-aikaiset, kasvupaikan mukaan valitut metsänhoitotoimet. Ne lisäävät metsien kasvua, vähentävät tuhoriskejä ja parantavat metsien sopeutumiskykyä. Myös puulaji kannattaa aina valita kasvupaikan mukaan. Esimerkiksi kuusta ei kannata istuttaa liian kuiville paikoille.

    Uuden metsän kasvu perustuu joko luontaiseen tai viljelemällä tehtyyn metsänuudistamiseen. Jälkimmäisen etuna edelliseen verrattuna on se, että uudistamisessa hyödynnetään jalostettua taimi- ja siemenmateriaalia, joka lisää kasvua ja parantaa metsien sopeutumiskykyä. Mitä nopeammin metsät kasvavat, sitä enemmän ne myös nielevät hiilidioksidia.

    Oikea-aikainen taimikon ja nuoren metsän hoito varmistaa uudistamisen onnistumisen, joten hoitotoimien tekemisessä ei kannata viivytellä. Ajallaan tehdyillä harvennuksilla estetään puuston riukuuntuminen ja parannetaan metsien ilmastokestävyyttä tuuli- ja lumituhoja vastaan.

    Erityisesti vanhoissa kuusikoissa ei ole järkevää viivytellä hoitotoimien kanssa, ja kesäaikaisissa hakkuissa on lisäksi huolehdittava juurikäävän torjunnasta.

    Metsänkäsittelymenetelmän valinta riippuu kasvupaikasta ja puustosta sekä metsänomistajan omista tavoitteista.

    Metsänkäsittelymenetelmän valinta – jaksollinen vai jatkuva kasvatus – riippuu kasvupaikasta ja puustosta. Metsänkäsittelytapaan vaikuttavat lisäksi metsänomistajan omat tavoitteet. Käsittelymenetelmän voi nykyisen metsälain mukaan valita vapaasti.

    Turvemailla ojien kunnostukselle varteenotettava vaihtoehto kasvun lisäämiseksi ja vesistö- ja ilmastovaikutusten minimimoiseksi on uusimpien tutkimusten valossa tuhkalannoitus. Sillä pystytään lisäämään metsien kasvua ja alentamaan veden pintaa jopa ojitusta enemmän.

    Tarpeettoman voimakasta maaperän käsittelyä on muutenkin syytä välttää ja vesistöjen reunaan on jätettävä riittävät suojavyöhykkeet.

    Ilmastonmuutokseen sopeutumista parantavat toimet eivät ole ristiriidassa monimuotoisuuden lisäämisen kanssa. Päinvastoin, rakenteeltaan monipuolinen metsä kestää paremmin tuhoja, ja riistatiheikköjä, säästöpuita ja tekopökkelöitä on joka tapauksessa syytä jättää hoitotoimien yhteydessä metsiin. Monimuotoisuuden ja sopeutumiskyvyn kannalta metsiä on järkevä kasvattaa myös mahdollisimman monipuulajisina.

    Myös metsätieverkoston ylläpito auttaa torjumaan metsätuhoja. Kun tie kestää hyvin puunkuljetuksen, myös palontorjuntakalusto pääsee tarvittaessa nopeasti paikalle. Tiheä metsätiestö on yksi suomalaisen metsäalan vahvuuksista ja luultavasti keskeinen syy siihen, ettei Suomessa ole toistaiseksi nähty enempää laajoja metsäpaloja.

    Uutta tutkimustietoa metsien sopeutumisesta ilmastonmuutokseen tuotetaan jatkuvasti. Käytäntöön tieto viedään Tapion ylläpitämillä metsänhoidon suosituksilla, joiden valmisteluun osallistuu laaja joukko tutkimuslaitoksia, yliopistoja, ympäristöjärjestöjä ja metsäalan toimijoita.

    Metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen tuetaan myös lainsäädännöllä ja monilla muilla toimilla. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen huomioidaan keskeisenä asiana muun muassa uuden Kansallisen metsästrategian, Kemeraa seuraavan Metka-kannustejärjestelmän ja siemenviljelysten perustamisohjelman valmistelussa.

    Ajantasaiset metsänhoidon suositukset varmistavat, että metsänomistajilla ja metsäammattilaisilla on aina paras tieto metsissä tehtävien toimien tueksi. Metsäalan ammattilaiset neuvovat ja tukevat lisäksi tarvittaessa metsänomistajia päätöksenteossa. Lopulliset päätökset metsien käytöstä ja hoidosta tekevät kuitenkin aina metsänomistajat, joita Suomessa on yli 600 000.

    Ilmastonmuutos tuo metsätalouden harjoittamiseen epävarmuutta, mutta ilmastokestävällä metsätaloudella riskeihin pystytään varautumaan. Myös metsien vakuuttaminen on järkevää riskien hallintaa.

    Hyvin kasvavat metsät ja tehokas puuntuotanto tukevat teollisuutemme toimintaedellytyksiä, huoltovarmuutta ja kansallisia ilmastotavoitteita, eivätkä ole missään tapauksessa ristiriidassa myöskään ilmastonmuutokseen sopeutumisen kanssa.

    Ilmastonmuutokseen voi varautua tehokkaasti hoitamalla metsiä aktiivisesti, niin että ne pysyvät terveinä, hyvin kasvavina ja rakenteeltaan monipuolisina. Oman onnensa varaan metsiä ei kannata jättää!

    Erno Järvinen

    Metsäneuvos, maa- ja metsätalousministeriö

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin