
Puu on Suomen yleisin uusiutuvan energian lähde ja vastaa noin neljännestä energiankulutuksestamme. Iso osa puuenergiasta saadaan teollisuudelle kelpaamattomasta pienpuusta tehdyistä klapeista.
Bionenergia ry:n mukaan pientalojen polttopuuta eli klapeja kuluu vuosittain noin 7,5 miljoonaa kiintomottia. Vertailun vuoksi vuonna 1945 halkoja poltettiin maassamme peräti 27 miljoonaa mottia.
Klapikoneiden kehittyminen on ottanut reippaita askelia. Itsenäiset, omalla polttomoottorilla toimivat koneet ovat pikku hiljaa yleistyneet. Mutta yhä edelleen traktorista tai sähkömoottorista voimansa saavat koneet ovat säilyttäneet suosionsa.
Agco Suomen Kempeleen palvelupisteen myymäläpäällikkö Arvi Seppäsen mukaan traktorin perään asennettavat koneet ovat yhä ostetuin Japan klapikoneiden segmentti. Koneita hankitaan melkoisesti myös yhteiskäyttöön, sillä tehokkaalla koneella saadaan yhden talon klapit varsin nopeasti tehdyksi.
Isojen urakointikäyttöön tarkoitettujen koneiden, kuten Japa 405:n, suosio on kasvamaan päin. Siinä koneen tärkeimmät toiminnot ovat joystickissa, jolla ohjataan syöttöä, sahausta, halkaisua ja pudotuslevyä. Puoliautomaattiset toiminnot, kuten halkaisukertojen määrän tunnistus on myös mahdollista.
Korona-aikaan klapikoneiden kohdalla piti myydä eioota, sillä komponenttipula yhdessä kovan kysynnän kanssa muodostivat hankalan yhtälön. Kun korona hellitti, materiaalikustannukset ja sitä kautta koneiden hinnat olivat pompanneet jopa 40 prosenttia. Tämä luonnollisesti näkyi hiipuneena kysyntänä. Tällä hetkellä klapikoneiden markkina on Seppäsen mukaan tasaantunut lähemmäksi normaalia.
Mobiilikoneiden voimanlähteeksi valitaan pääasiallisesti polttomoottori, jolloin polttopuiden tekeminen onnistuu myös salomailla.
Uittokaluston metsätarvikepuolen myyntipäällikkö Kimmo Höglundin mukaan asiakkaat ovat aiempaa enemmän hankkineet mobiilimallin klapikoneita. Pyörillä olevan Pilkemasterin siirtely on helpompaa ja nopeampaa, kuin traktorin perässä olevan koneen.
Mobiilikoneiden voimanlähteeksi valitaan pääasiallisesti polttomoottori, jolloin polttopuiden tekeminen onnistuu myös salomailla. Tyypillistä asiakasta Höglund ei osaa nimetä, sillä koneita menee niin yksityisille, porukoille kuin klapiyrittäjille ja urakoitsijoille.
Klapikoneiden teho tai koko ei ole vuosien saatossa ihmeemmin kasvanut, mutta koneisiin on tullut enemmän työtä helpottavia ominaisuuksia.
Sekä Höglund että Seppänen kertovat klapikoneiden varaosakaupan olevan erittäin vaatimatonta. Laadukkaat koneet kestävät erittäin hyvin ja toisaalta vuotuinen käyttötuntimäärä on kohtuullisen alhainen. Jos osia kaikesta huolimatta tarvitaan, kotimaisen valmistajan varaosatoimitukset pelaavat erittäin sujuvasti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
